Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Enkelit kanssasi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vares herää ruhjovaan kankkuseen. Koko Suomea järisyttäneen jääkiekkotappion jälkeiset vuorokaudet ovat pelkkää sumua, eivätkä ovikelloa vaativasti painavat poliisiviranomaiset oloa mitenkään paranna. Vareksen liikekumppani on murhattu. Vares saa kuulla olevansa pääepäiltyjä. Alibista ei ole tietoakaan. Vares ryhtyy omiin tutkimuksiinsa kevääseen heräävän Turun toreilla ja kapakoissa. Ja saa todeta, miten pienet ihmiset taas kerran joutuvat isompien pelinappuloiksi – hyvin ikävin seurauksin.

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Viimeiset kolme vuotta olivat olleet Varekselle hyvää aikaa, jatkuvan nousun kautta. Laman painaessa Suomea polvilleen oli Jussi Vares onnistunut ottamaan elämälleen täysin eri suunnan. Hän oli jättänyt taakseen tunkkaiset vuokrakaksiot, vanhan kuplanromun, testamenttien väsäämisen ja öiset kyttäyskeikat. Yhtäkkiä hänellä oli ollut kaikkea sitä, mistä oli taloudellisen noususuhdanteen suurimpina huuman vuosina jäänyt paitsi ja mitä oli sivuraiteelta puolittain paheksuen ja puolittain kateellisena tarkastellut.
Ihminen on niin heikko tavaralle, kaikelle kiiltävälle. Vares oli oppinut pitämään uudesta elämästään.
Jopa kolmen tonnin pukuja. Tärkeimmät luottokortit lompakossa. Uuden karhea isompi leasing-Mazda tallissa.
Pankkitilillä muutakin kuin se aina alarajaan nuoltu velkalimiitti. Sosiaalista arvonnousua. Parempia viinoja. Vielä parempia naisia. Jopa selkääntaputtelijoita. Siihen suuntaan oli elämä heittänyt miestä viimeiset kolme vuotta.
Ja kuitenkin Jussi Vares oli koko ajan tiennyt jossakin alitajunnassaan, että hän heräisi jonakin aamuna tästä unesta. Ja mitä ilmeisimmin se aamu oli koittanut juuri nyt. Tänä kurjana keskiviikkona. Kolmen päivän mittaisen läpitunkemattoman, viinanhuuruisen yön ja kuolemanpelonkellertävän hämärän jälkeen.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

298

Kieli

Sarjamerkintä