Boman

Voisin aloittaa kertomukseni sanoen: Omistin kerran Boman-nimisen koiran. Mutta yhtä hyvin voisin aikaa: Kerran minut omisti Boman. Nämä lauseet sanovat kaksi erilaista totuutta samasta asiasta ja se on hyvä alku kertomukselle Bomanista, sillä Bomanin kohtalo on saanut ainakin minut monissa asioissa terveellisen epäilyn valtaan. Tulkoon vielä toden nimessä kerrotuksi, etten minä suinkaan ollut ainoa, joka katsoi omistavansa Bomanin. Tietääkseni hyvin monet ottivat saman oikeuden. Näin käy olennoille, joista paljon pidetään.
Boman oli narttu ja sekarotuinen. Sillä oli musta, kiiltävä karvapeite, iloisesti kaartuva häntä ja kaksi valpasta pystyä korvaa. Kooltaan se oli pieni. Ottaessani Bomanin hoitooni luulin tekeväni vain eläinystävällisen teon: luulin pelastavani hyljeksityn koiranpennun varmalta kuolemalta. En tajunnut ollenkaan tekoni koko merkityksellisyyttä. Hirtehistä huumoria rakastavien ystävieni kanssa annoin Bomanille sen oudontuntuisen nimen erään runon mukaan, jossa puhuttiin sivistyneestä eläimestä. Turha sanoa: nimi oli enemmän kuin enne.
Minulle on aina vakuutettu, että koiria pitää kasvattaa enkä ole ollut riittävän itsenäinen suhtautuakseni kriitillisesti tähän väiteeseen. Moittien, kiittäen, lahjoen ja kurittaen aloin opettaa Bomanille sivistyneitä tapoja, aloin tehdä siitä itseni kaltaista. En ollut ymmärtävinäni sen ruskeitten silmien ihmettelevää katsetta, vaan jatkoin itsepäisesti opetustyötäni, vaikka tulokset eivät aluksi olleet kehuttavia. Bomanin täytyi pyytää ulos tarpeen vaatiessa, Boman ei saanut haukkua, Boman ei saanut pureksia tohveleita, Boman ei saanut juosta naapurin pihalle ja niin edelleen loputtomiin. Sivistyneessä yhteiskunnassa elävän koiran täytyy oppia arvaamattoman monia asioita. Ja koska koira ei voi kysyä: Miksi, ei se myöskään saa mitään selityksiä. Sen täytyy hyväksyä vaatimukset sellaisinaan ikään kuin se olisi ihminen, jonka koko kulttuuri tähtää ajatuksettomaan alistumiseen.
Kirjahyllyssäni oli monia kirjoja, joissa yksityiskohtaisesti selostettiin, kuinka inhimilliset opit voidaan tehokkaimmin uittaa koiraan. Tutkin noita kirjoja usein iltaisin Bomanin lojuessa jaloissani. Silloin tällöin se päästi epäystävällisen murahduksen ja katsoi minua suoraan silmiin. Ajattelin itsekseni, että se käyttäytyi ikään kuin se olisi ymmärtänyt, mitä olin tekemässä. Päätin kertoa tämän ystävilleni osoituksena siitä, kuinka älykäs koira minulla oli. En kuitenkaan ehtinyt tehdä sitä, ennen kuin Boman valmisti minulle epämiellyttävän yllätyksen.