Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Molemmin jaloin
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Anu Holopainen on kirjoittanut feminististä fantasiaa jo kauan, mutta nyt on vuorossa askel puhtaaseen scifiin.
Kolmas maailmansota on käyty, ja biologisen sodankäynnin jäljiltä torakkakuumeeseen on kuollut suurin osa maailman väestöstä. Vähitellen jäljellejääneet on koottu territorioihin, joissa eletään suojassa sekä itseltä että muilta. Luonto on ollut lähellä tuhoutumista, ja siksi ihminen on täysin eristetty siitä. Ihminen on myös eristetty eläimellisestä viettielämästään asentamalla jokaiseen inhibiittoreita, jotka estävät mm. hormonaalisen toiminnan. Kaikki elävät suhteellisen tasaista androgyynia elämää.
Suurin ongelma on ihmissuvun lisääntyminen. Keinokohtu ei ole lähelläkään läpimurtoa, ja siksi tarkasti valikoitu osa naisista ja miehistä pääsee Äitikeskuksiin tai Luovuttajiksi. Tätä työpalvelua ylistetään, kehutaan ja lähes palvotaan, mutta todellisuus on raaempi. Ilman inhibiittoreita ihmiset ovat hormoniensa vietävissä, väkivaltaisten ja seksuaalisten paineiden keskellä - ja aina joku murtuu...
Livia ja hänen ystävänsä Petra pääsevät lisääntyjien harvalukuiseen joukkoon, mutta mikään ei tunnu olevan kauniiden esitteiden ja kuvien mukaista. Ainoa ”Kanalan” siedettävä asia on luonto, johon lisääntyjät pääsevät retkeilemään. Kaukaa historiasta kaikuu ihmisen ja luonnon yhteys, joka juuri syntyneen naiseuden kanssa uhkaa tasapainoisen Yhteisön elämää.
Uhkana ovat myös saramandit - albiinoihmiset, joihin torakkakuume ei jostain syystä ole tarttunut. He elävät villi-ihmisten tapaan vapaina luonnossa pukeutuen turkiksiin ja syöden lihaa. Yhteisö pyrkii jatkuvasti tuhoamaan samarandit, mutta helpoin tapa on vain odottaa: kun sisäsiittoisuus kapinallisten keskuudessa lisääntyy, kuolevat samarandi-suvut lopulta itsestään.
Kapinalliset eivät kuitenkaan suostu luovuttamaan, vaan suuri vaara vaanii aina Äitikeskusten lisääntyjiä. Mikään ei ole houkuttelevampaa, kuin tuore geenivaranto hiipuvaan sukuun. Eräänä päivänä Lavia menee liian pitkälle...
Holopainen kyseenalaistaa terävästi naiseuden ja mieheyden, äitimyytin tarpeellisuuden sekä fyysisen ruumiin rajoja. Kirja loppuu todella kesken, joten seuraavaa osaa jää odottamaan innolla. Mihin suuntaan ihmiskunnan tulevaisuus kääntyy?
(Reetta Saine / Sivupiiri)
- - -
Fantasian vahvan naisen uusi aluevaltaus
Livia valikoituu lukemattomien innokkaiden hakijoiden joukosta pieneen lisääntyjien joukkoon, joka lähetetään pohjoisesta territoriosta Skandinaviassa sijaitsevaan Äitikeskukseen jatkamaan sukua. Kun keskukseen saapuvilta untuvikoilta poistetaan viettielämää ja monia tunteita rajoittava inhibiittori, hormonit alkavat jyllätä ja laitosta vavisuttavat hillittömät raivokohtaukset ja itkuiset tunteenpurkaukset. Lukkojen takaa katoaa samaan aikaan testosteroniampulleja – arvatenkin miespuolisten työntekijöiden taskuihin, ja seurauksia voi vain arvailla. Vartijoilla olisi muutenkin tekemistä Isäkeskuksen lähetystä odottelevien lisääntyjien suojelemisessa, sillä keskuksen ulkopuolella huhutaan liikkuvan barbaarisia saramandeja, jotka nekin kaipaisivat uutta verta näivettyvään ja sisäsiittoiseen heimoonsa?
Anu Holopainen tunnetaan omaleimaisena ja selkeästi naisen näkökulmasta maailmaa tarkastelevana fantasiakirjailijana, jonka uskollisiksi lukijoiksi monet nuoret aikuiset tunnustautuvat. Nyt kirjailija tekee rohkean retken scifin alueelle pitäytyen kuitenkin tutuissa teemoissaan. Tuloksena on vangitseva, mielikuvitusta kiihottava tarina, joka vertautuu ansiokkaasti moniin nimekkäisiin tieteisromaaneihin.
(Karisto)
Kolmas maailmansota on käyty, ja biologisen sodankäynnin jäljiltä torakkakuumeeseen on kuollut suurin osa maailman väestöstä. Vähitellen jäljellejääneet on koottu territorioihin, joissa eletään suojassa sekä itseltä että muilta. Luonto on ollut lähellä tuhoutumista, ja siksi ihminen on täysin eristetty siitä. Ihminen on myös eristetty eläimellisestä viettielämästään asentamalla jokaiseen inhibiittoreita, jotka estävät mm. hormonaalisen toiminnan. Kaikki elävät suhteellisen tasaista androgyynia elämää.
Suurin ongelma on ihmissuvun lisääntyminen. Keinokohtu ei ole lähelläkään läpimurtoa, ja siksi tarkasti valikoitu osa naisista ja miehistä pääsee Äitikeskuksiin tai Luovuttajiksi. Tätä työpalvelua ylistetään, kehutaan ja lähes palvotaan, mutta todellisuus on raaempi. Ilman inhibiittoreita ihmiset ovat hormoniensa vietävissä, väkivaltaisten ja seksuaalisten paineiden keskellä - ja aina joku murtuu...
Livia ja hänen ystävänsä Petra pääsevät lisääntyjien harvalukuiseen joukkoon, mutta mikään ei tunnu olevan kauniiden esitteiden ja kuvien mukaista. Ainoa ”Kanalan” siedettävä asia on luonto, johon lisääntyjät pääsevät retkeilemään. Kaukaa historiasta kaikuu ihmisen ja luonnon yhteys, joka juuri syntyneen naiseuden kanssa uhkaa tasapainoisen Yhteisön elämää.
Uhkana ovat myös saramandit - albiinoihmiset, joihin torakkakuume ei jostain syystä ole tarttunut. He elävät villi-ihmisten tapaan vapaina luonnossa pukeutuen turkiksiin ja syöden lihaa. Yhteisö pyrkii jatkuvasti tuhoamaan samarandit, mutta helpoin tapa on vain odottaa: kun sisäsiittoisuus kapinallisten keskuudessa lisääntyy, kuolevat samarandi-suvut lopulta itsestään.
Kapinalliset eivät kuitenkaan suostu luovuttamaan, vaan suuri vaara vaanii aina Äitikeskusten lisääntyjiä. Mikään ei ole houkuttelevampaa, kuin tuore geenivaranto hiipuvaan sukuun. Eräänä päivänä Lavia menee liian pitkälle...
Holopainen kyseenalaistaa terävästi naiseuden ja mieheyden, äitimyytin tarpeellisuuden sekä fyysisen ruumiin rajoja. Kirja loppuu todella kesken, joten seuraavaa osaa jää odottamaan innolla. Mihin suuntaan ihmiskunnan tulevaisuus kääntyy?
(Reetta Saine / Sivupiiri)
- - -
Fantasian vahvan naisen uusi aluevaltaus
Livia valikoituu lukemattomien innokkaiden hakijoiden joukosta pieneen lisääntyjien joukkoon, joka lähetetään pohjoisesta territoriosta Skandinaviassa sijaitsevaan Äitikeskukseen jatkamaan sukua. Kun keskukseen saapuvilta untuvikoilta poistetaan viettielämää ja monia tunteita rajoittava inhibiittori, hormonit alkavat jyllätä ja laitosta vavisuttavat hillittömät raivokohtaukset ja itkuiset tunteenpurkaukset. Lukkojen takaa katoaa samaan aikaan testosteroniampulleja – arvatenkin miespuolisten työntekijöiden taskuihin, ja seurauksia voi vain arvailla. Vartijoilla olisi muutenkin tekemistä Isäkeskuksen lähetystä odottelevien lisääntyjien suojelemisessa, sillä keskuksen ulkopuolella huhutaan liikkuvan barbaarisia saramandeja, jotka nekin kaipaisivat uutta verta näivettyvään ja sisäsiittoiseen heimoonsa?
Anu Holopainen tunnetaan omaleimaisena ja selkeästi naisen näkökulmasta maailmaa tarkastelevana fantasiakirjailijana, jonka uskollisiksi lukijoiksi monet nuoret aikuiset tunnustautuvat. Nyt kirjailija tekee rohkean retken scifin alueelle pitäytyen kuitenkin tutuissa teemoissaan. Tuloksena on vangitseva, mielikuvitusta kiihottava tarina, joka vertautuu ansiokkaasti moniin nimekkäisiin tieteisromaaneihin.
(Karisto)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Tekstinäyte
Livian päiväkirja, 2. kesäkuuta, 239 u.a.
Ensimmäinen aamu Äitikeskuksessa. Matkalla kaikki olivat melkein tolaltaan innokkaasta odotuksesta, ja riemu huipentui aivan loppumatkassa kun saimme ihailla luontomaisemia. Äitikeskuksen ympärillä on vain kaksinkertainen aita, nekin lähellä toisiaan ilman laajaa karanteenirajaa, joten bussin laskeutuessa lähestymiskorkeudelle olimme yhä metsien yläpuolella. Se on aivan uskomatonta! Tietysti yläkorkeudeltakin näkee alhaalla häämöttävän vihreyden, mutta vasta lähempää tajuaa kuinka vihreää se on. Joka suuntaan pörröisen näköisiä havupuita ja alkukesän kirkkaanvaaleaa lehtimetsää, vanhoja peltoaukioita jotka ovat nyt niittyä ja pensaikkoa, sammaleisia kalliokumpareita, vihreää, vihreää… Vietin melkein koko toukokuun tietoverkossa etsien kaikenlaista tietoa luonnosta, ja nyt olen iloinen että tein niin. Oli mahtavaa tunnistaa kelopuu maisemasta! Se oli muita korkeampi, harmaanruskea ja käkkyräinen, yhtä aikaa heiveröisen ja vahvan näköinen.
Sitä kaikkea katsellessa tunsin jotain ennenkokematonta. Se oli jonkinlainen sykähdys, aivan kuin koko rintakehä olisi ollut täynnä pieniä sydämiä. Tai kuin olisin pidätellyt hengitystäni ja kuitenkin samalla hengittänyt koko ihollani. Ei, mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä… Mutta se oli ihana tunne.
Lensimme myös autioituneen, Uutta Aikaa edeltäneen asutuskeskuksen yli. Isbel väitti että sellaisissa saramandit usein piileskelevät, ja me kaikki kurkimme alas, yritimme erottaa oleskelun merkkejä luonnon valtaamassa kaupungissa. Ei siellä mitään näkynyt, mutta silti jotenkin hirvitti ajatella, että olemme todella kaukana territoriosta ja että aivan naapurissa saattaa oleilla primitiivitasolle jättäytyneitä villi-ihmisiä.
Ensimmäinen aamu Äitikeskuksessa. Matkalla kaikki olivat melkein tolaltaan innokkaasta odotuksesta, ja riemu huipentui aivan loppumatkassa kun saimme ihailla luontomaisemia. Äitikeskuksen ympärillä on vain kaksinkertainen aita, nekin lähellä toisiaan ilman laajaa karanteenirajaa, joten bussin laskeutuessa lähestymiskorkeudelle olimme yhä metsien yläpuolella. Se on aivan uskomatonta! Tietysti yläkorkeudeltakin näkee alhaalla häämöttävän vihreyden, mutta vasta lähempää tajuaa kuinka vihreää se on. Joka suuntaan pörröisen näköisiä havupuita ja alkukesän kirkkaanvaaleaa lehtimetsää, vanhoja peltoaukioita jotka ovat nyt niittyä ja pensaikkoa, sammaleisia kalliokumpareita, vihreää, vihreää… Vietin melkein koko toukokuun tietoverkossa etsien kaikenlaista tietoa luonnosta, ja nyt olen iloinen että tein niin. Oli mahtavaa tunnistaa kelopuu maisemasta! Se oli muita korkeampi, harmaanruskea ja käkkyräinen, yhtä aikaa heiveröisen ja vahvan näköinen.
Sitä kaikkea katsellessa tunsin jotain ennenkokematonta. Se oli jonkinlainen sykähdys, aivan kuin koko rintakehä olisi ollut täynnä pieniä sydämiä. Tai kuin olisin pidätellyt hengitystäni ja kuitenkin samalla hengittänyt koko ihollani. Ei, mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä… Mutta se oli ihana tunne.
Lensimme myös autioituneen, Uutta Aikaa edeltäneen asutuskeskuksen yli. Isbel väitti että sellaisissa saramandit usein piileskelevät, ja me kaikki kurkimme alas, yritimme erottaa oleskelun merkkejä luonnon valtaamassa kaupungissa. Ei siellä mitään näkynyt, mutta silti jotenkin hirvitti ajatella, että olemme todella kaukana territoriosta ja että aivan naapurissa saattaa oleilla primitiivitasolle jättäytyneitä villi-ihmisiä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
197