Stalinin lehmät

Kun isukki on Venäjällä, sysisuomalaisessa uudessa asunnossa on hiljaista ja kylmää. Lattiat parkettia ja sileää, kupruilematonta muovimattoa. Koulun jälkeen Anna tulee kotiin ja alkaa lukea heti, kun tulee sisälle, syö, jatkaa lukemista. Äiti tekee alakerrassa töitä. Anna lukee yöhön asti, yölläkin, nukahtaa kirjan tai elokuvan ääreen. Tekee läksyt huolella ja on kultapäinen tyttö, joka saa täydet pisteet aiheesta kuin aiheesta. Täydellisempää kohdetta prinsessarutto saa etsiä. Koskaan ei ole tarpeeksi lämmin. Jostain vetää aina, vaikka kuinka laittaisi villasukkia jalkaan.

Kesäisin Annan huoneen ulkopuolella parvekkeet pihat grillataan täyteen makkarantuoksua ja suvisaunaa ja vihtoja. Lasten mekastus kuuluu järven rannalta. Moottoriveneet. Suomi on tuhansien järvien maa. Anna ei avaa verhoja, vaikka äiti kuinka yrittää houkutella ja puhuu siitä, miten bakteerit kuolevat valossa ja siksi on pakko päästää joskus valoa sisään. Anna ei halua. Anna ei pidä siitä valosta. Se tulee pitkien hoikkien mäntyjen välistä ja nuorten hieskoivujen. Anna ei pidä männyistä ollenkaan. Eikä niiden välistä tulevasta valosta. Täältä on pakko päästä pois. Helsinkiin. Siellä on sentään tammia ja kastanjoita ja raitiovaunuja, ja siellä tuoksuu meri niin kuin Tallinnassa ja Haapsalussa.