Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Joulukuun kuudes
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Senaattori ja presidentti Kyösti Kallio on keskeinen hahmo romaanissa, joka liittyy olennaisesti itsenäisen Suomen syntyyn ja maan luotsaamiseen läpi raskaiden vuosikymmenten. Kolmekymmentäluvun kiihkeinä vuosina presidentti Kyösti Kallio aiotaan murhata erään junamatkan aikana. Kallio saa asiasta vihiä ja marssii suoraan attentaattia suunnittelevien miesten eteen. Hanke raukeaa siihen. Romaani päättyy sotavuosiin ja Kallion kuolemaan Helsingin rautatieasemalla. Joulukuun kuudes on vahva ja värikäs teos, jossa Pokela maalaa uskottavan ajankuvan sotia edeltävästä suomalaisesta ja pohjalaisesta yhteiskunnasta. Tapahtumia tarkastellaan sekä valtakunnan huipulta että tavallisten suomalaisten perheitten näkökulmasta. Eero Pokela on toiminut Rautaruukin viestintäpäällikkönä. Joulukuun kuudes on Pokelan kymmenes teos. Hän on julkaissut aiemmin mm. Sumujen saari, Hautajaiset Petroskoissa ja Kultakello.
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
historiallinen romaani Kyösti Kalliosta ja hänen ajastaan
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
348