Kimeä metsä

Me unohdimme.
Emme puhuneet mitään.
Se painui syvemmälle, vettyi, iti.
Kasvatti oraan.
Lapsen käsi ojentui
ja kosketti.
Se kasvoi käden läpi, hyvin vanhan käden,
räjähti suoraan läpi koko ruumiin.
Jokainen solu säikähti
ja muisti.

***

Se alkoi soida puoli kolmelta yöllä,
kimeä metsä, täynnä elämisen kauhua,
yritystä herätä herätä -
se lakkasi, puhelin,
ehkä väärä numero.
Viesti - mutta mistä?
Metsästäkö joka vei minun rakastettuni?

Täynnä kranaattien rajähdyksiä, ulinaa, melkein unta,
totista totta. Yhä se huutaa.
Metsä jota rakastin,
metsä jota hän rakasti, johon hän kadotti runonsa.
Se pirstoutui sälöiksi - ei, se kasvoi yhä,
aarnioitui eikä kaadu millään.

Meissä on jatkuva metsä.
Ei sankareiden metsä.
Hiljainen kasvusto.
Hyvin hiljainen laulu.
Sen kuulee kuitenkin.