Fine van Brooklyn

Olin saapunut Pariisiin lokakuussa 1927 ja opiskellut ahkerasti koko talven ja kevään pitkät kuukaudet. Kieli tuotti aluksi minulle vaikeuksia, vaikka oli huolellisesti valmistautunut matkaani varten. Luin tosin verraten vaivattomasti vaikeatakin ranskankielistä tekstiä, ja yhä minusta tuntuu että ranskankieli on omiaan vaivattoman kevyesti kuvastelemaan raskaastikin sulavia ajatuksia, jopa niin kevyesti, että se joskus häiritsee ja hämmentää vakavaa tutkijaa. Tarkoitan erikoisesti kuuluisienkin miesten ärsyttävää tapaa pyrkiä kirjallisissa esityksissään tilaisuuden sattuessa sovittamaan jonkin bon mot’n tai sanaleikin keskelle mitä vaativinta ajatusrakennelmaa, jonka ymmärtäminen muutenkin vaatii lukijan täyden keskittymisen. Olen silloin aina näkevinäni vakavan professorin kesken luennon aiheetta viskautuvat käsillään seisomaan katederin kannelle notkeuttaan ilmaistakseen ja sitten kevyesti pudottautuvan takaisin istuimellaan jatkaakseen silmää räpäyttämättä luentoaan keskeytyneestä kohdasta.
Myönnän että pohjoismainen mielenlaatuni on suhteellisen hidas ja raskasliikahteinen, ja voisin vielä sulattaa tuollaisen vakavalle työlle arvottoman kevytmielisyyden vieraan kansanluonteen ilmenemismuotona. Mutta kun tuollaiseen ajatusleikkiin useimmiten sisältyy yllättävän tunteeton ja karkea kyynillisyys ulkonaisesti eksyttävän ja aurinkoisen hymyn takana, en voi olla tuntematta vastenmielisyyttä.