Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Hullu äiti
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Entäpä jos psykoosi ei olisikaan biolääketieteen tutkimuskohde? Ymmärtäisivätkö humanistiset tieteet hulluutta paremmin kuin psykiatria? Jospa hulluus ei olisikaan tutkimuksen kohde vaan tutkimustutkimusmenetelmä?
Näitä kysymyksiä pohtii ranskalainen psykoanalyytikko Françoise Davoine teoksessaan ”Hullu äiti”. Hän löytää psykoanalyysin suullisen perinteen lähteet keskiajan ja renessanssin narrien ilveilyissä, Amerikan intiaanien perinteessä ja Japanin nô-näytelmissä. Artaud’n ”julmuuden teatteri” ja Kantorin ”kuoleman teatteri” ja psykoanalyyttinen psykoositerapia ovat olleet tuon perinteen jatkajia.
Hulluus tutkii reaalista ja niitä historiallisia katastrofeja, jotka on suljettu virallisen historian ulkopuolelle. Siksi hulluuden tutkimus edellyttää uutta tiedekäsitystä, joka palauttaa subjektin tieteelliseen tutkimukseen. Davoine arvostelee psykiatriaa, joka luokitteluhulluudessaan ja lääkintäraivossaan on kadottanut subjektin työvälineenä. Myös psykologia on suostunut ihmisen esineellistämiseen. Ihmistieteet joutuvatkin nykyään perustelemaan subjektiivisuuttaan vetoamalla luonnontieteisiin. Erwin Schrödinger, kvanttifysiikan yhtälöiden kehittäjä, vaati subjektin palauttamista tiedekäsitykseen. Hänen lisäkseen Davoine käyttää myös René Thomin matemaattista katastrofiteoriaa määritellessään terapeutin paikkaa hulluuden analyysissa.
Teoksessa esitetty hulluuden analyysi perustuu Jaques Lacanin tulkintaan psykoanalyysista ja Ludwig Wittgensteinin kielifilosofiaan. Psykoosihoitojen pioneerianalyytikoista nousevat teoksessa esiin ennen kaikkea Sullivan ja Benedetti.
Teos on kirjoitettu kertomukseksi, jossa tekijän subjektiivisuus toimii tutkimusvälineenä. Teoriaa havainnollistavat monet koskettavat tapausselostukset.
(Therapeia-säätiö)
Näitä kysymyksiä pohtii ranskalainen psykoanalyytikko Françoise Davoine teoksessaan ”Hullu äiti”. Hän löytää psykoanalyysin suullisen perinteen lähteet keskiajan ja renessanssin narrien ilveilyissä, Amerikan intiaanien perinteessä ja Japanin nô-näytelmissä. Artaud’n ”julmuuden teatteri” ja Kantorin ”kuoleman teatteri” ja psykoanalyyttinen psykoositerapia ovat olleet tuon perinteen jatkajia.
Hulluus tutkii reaalista ja niitä historiallisia katastrofeja, jotka on suljettu virallisen historian ulkopuolelle. Siksi hulluuden tutkimus edellyttää uutta tiedekäsitystä, joka palauttaa subjektin tieteelliseen tutkimukseen. Davoine arvostelee psykiatriaa, joka luokitteluhulluudessaan ja lääkintäraivossaan on kadottanut subjektin työvälineenä. Myös psykologia on suostunut ihmisen esineellistämiseen. Ihmistieteet joutuvatkin nykyään perustelemaan subjektiivisuuttaan vetoamalla luonnontieteisiin. Erwin Schrödinger, kvanttifysiikan yhtälöiden kehittäjä, vaati subjektin palauttamista tiedekäsitykseen. Hänen lisäkseen Davoine käyttää myös René Thomin matemaattista katastrofiteoriaa määritellessään terapeutin paikkaa hulluuden analyysissa.
Teoksessa esitetty hulluuden analyysi perustuu Jaques Lacanin tulkintaan psykoanalyysista ja Ludwig Wittgensteinin kielifilosofiaan. Psykoosihoitojen pioneerianalyytikoista nousevat teoksessa esiin ennen kaikkea Sullivan ja Benedetti.
Teos on kirjoitettu kertomukseksi, jossa tekijän subjektiivisuus toimii tutkimusvälineenä. Teoriaa havainnollistavat monet koskettavat tapausselostukset.
(Therapeia-säätiö)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.