Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Paljain jaloin

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Suurkaupungissa elävä nainen saa äkkiä selittämättömän allergisen reaktion – hän on yliherkkä omalle kiireiselle kaupunkilaiselämälleen. Häntä piinaavat jatkuvasti erilaisten näyttöpäätteiden ja kuvaruutujen tiedotukset ja puhelimet, hänen avioliittoaan vaivaa ennen kaikkea aikapula ja hänen fyysiset oireensa muuttuvat aina vain pahemmiksi.
Eräänä päivänä hän pakenee kaupungista. Hän kävelee pitkin moottoritietä ja entinen ahdistava elämä saa hänet kulkemaan aina vain syrjäisemmille seuduille. Tässä uudessa maailmassa, jatkuvan muutoksen tilassa, hän joutuu kohtaamaan itsensä ja mitä erilaisimpia ja merkillisimpiä tyyppejä.
Vähä kerrallaan nainen muuttuu, hän ei pelkästään erakoidu vaan hänelle tapahtuu muutakin, hänestä tulee olemukseltaan täysin toisenlainen ihminen. Naisen tarinasta kasvaa vaikuttava, mukaansatempaava kertomus kaupunkilaisihmisestä josta on tullut oman itsensä vihollinen ja pyrkimyksestä päästä takaisin kadotettuun luontoon...
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Minun aiempi elämäni on nyt tallella vain muistikuvissa. Ne putkahtavat silloin tällöin mieleen, halusin tai en. Nyt kirjaan sen mitä muistan, mutta en kirjoita siksi että minulla olisi mielestäni jotain tärkeää kerrottavaa itsestäni. Olen nähnyt niin paljon etten edes kuvittele ihmisen elämän eroavan millään olennaisella tavalla esimerkiksi muurahaisen elämästä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

269

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

268

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä