Toiviainen, Petri

Tuo trilogiani Eiku, sitä on luokiteltu aforismeiksi, filosofiaksi, ihmisyyden kaipuuksi, miksi milloinkin.

Tärkeintä, mitä siinä olen halunnut ja haluan tuoda esille on tämän kenties luterilaisimman maamme toisaalta jonkinlainen nautintokielteisyys, toisaalta kasvatushistoriamme negatiivinen hedelmä: ihmisyyteen kuuluu luonnostaan se, että hän on luotettava niin suhteessa ja vastuussa itseensä kuin muihinkin, jos häneen luotetaan. Miksi se ei toteudu täällä meillä Suomessa.

Eiku eli uskalla huomata -kirjasta kirjoitettua:

Eiku eli uskalla huomata on kirja, joka jokaisen naisenkin kannattaisi lukea. Toisaalta se ylistää naisen ihanuutta. Toisaalta se avaa mieskeskusteluun aivan uuden tason. Sisäinen dialogi avautuu spiraalina, joka ohjaa aina syvemmälle kokemukseen, eikä jää miehen kaviouraksi itsensä ympäri. Petri Toiviainen kirjoittaa Eikunsa asiasta, mikä vasta vähin erin alkaa kasvaa keskusteluksi.

Toiviainen kirjoittaa uhmakkaasti, mutta uhmaiästä tai paremmalta sanaltaan tahtoiästä alkaa kaikki oman minän löytäminen. Täytyy löytyä aikaa myös vihan aiheuttajiin kohdistuvalle vihalle, joka on myös elämän voimavara. Anteeksianto tulee sitten kun on tullakseen, ajallaan, ei väkisin.

Uskalla lukea Eiku eli uskalla huomata ja jäät odottamaan trilogian seuraavaa osaa, syvenevää ja avautuvaa spiraalia, samaan aikaan kiukkuisena ja kiihottuneena.

Matti J. Kuronen, perheneuvoja, pappi

Eiku on yhtä aikaa aapinen, runokirja ja raamattu. Näistä jännitteistä syntyy verkko, joka kannattelee lukijaa tämän uskaltaessa huomata. Hektisyyden keskelle osunut rohkea kirja, joka olisi pitänyt jo olla olemassa. Tunteiden voima ravistelee niin, että kasvatuksella halvaannutetut kävelevät ja opetuksella sokeutuneet alkavat nähdä.

Eiku on paitsi kurkistus miehen sielun syövereihin, ennen kaikkea tekstiksi tullut ihmisen sisäinen ääni, joka kehottaa katsomaan omaan napaan ja sitä kautta löytämään oman itsensä. Teksti sohaisee syvälle ja parhaimmillaan liikauttaa käyntiin ihmisyyden prosessoinnin. Kirja on tarkoitettu kaikille ihmiskuorten sisällä oleville minuille. Avaus, jolle jää odottamaan jatkoa.

Heli Kellokumpu, taiteidentutkija

Elämäkertatietoa

Syntynyt
19.2.1964 Lemillä, asuinpaikka kesäisin Turku, muuten Lappeenranta.

Opinnot
yo, Lauritsalan lyseo
opintoja Lappeenrannan kauppaoppilaitoksessa, Turun kauppakorkeakoulussa, Turun yliopistossa, Lappeenrannan yliopistossa

Arvo
Tohtoritutkija.

Harrastukset
kirjoittaminen, luonnossa patikoiminen, veneileminen ja kalastaminen, hölkkä, hiihto, salibandy

Palkinnot
II palkinto, Kansallinen kirjoituskilpailu 1986

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Aforismikokoelma
Eiku eli uskalla huomata. Myllylahti 2002

Artikkelit
Väinämöinen ajan saatossa. Suomen Kalevalaseura 1986

artikkeleita lehdissä Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Parikkalan sanomat, Etelä-Saimaa

Tekstinäyte

"Mietin vuosia osin tajuisesti, osin alitajuisesti, kuinka ihmeessä "rakasta vihollistasi" ajatuksessa voisi ikinä olla mitään todellista.

Sitten eräänä iltana, kun olin ollut melko varautunut ja tajusin sen nousevan ex-kihlattuni huudoista, jotka olivat aikoinaan olleet pelottavia tajusin mielestäni jotakin. Meistä suurin osa, ellei jopa kaikki, on joutunut kokemaan erilaista ivaa, häpeämään pistämistä, ylipäänsä väkivaltaa.

Normaali, ja hyvin tärkeä positiivinen tunne ja reaktio sellaisiin on ollut viha ja kiukku, jolla päästä eroon hyökkääjistä. Jos ja kun tuo kiukku on kuitenkin tehty mahdottomaksi kokea alkuperäisessä tilanteessa, ihminen joutuu helposti kokemaan, tuntemaan, että lähes kaikilla ihmisillä on tai olisi häntä kohtaan vihaa, paheksuntaa, aietta nöyryyttää, lyödä tai muuta vastaavaa.

Siksi niin moni joutuu täysin vieraaseenkin ihmiseen "törmätessään" puolustautumaan jo valmiiksi. Olemaan niin heikoilla, että joutuu olemaan kova ja ehkä pelottavakin. Vahvuuden vastakohta on kovuus.

Ts. toinen kokee, pelkää toista vihamieliseksi aikeiltaan, viholliseksi ja toinen myös toisinpäin.

Siksi, luulisin, vihamielinen ihminen vihaiseksi, viholliseksi koettu onkin täysin aseeton aidon välitetyksi tulemisen edessä. Mitä heikompi eli kovempi, sitä enemmin tietysti vie aikaa, ettei toinen luule sitä vain yhdeksi jekuksi, nöyryytyskeinoksi tai vastaavaksi lisää ennen kuin huomaa, että hirvittävän pelottava aseettomuus ei olekaan ollenkaan aina vaarallista.

En halua sotkea tähän teologiaa ainakaan protestanttisesti. Oikeastaan en millään tavalla, koska siinä taas ollaan väärillä jäljillä itsensä tarkoituksellisen rääkkäämisen ja sallimattomuuden takia.

Voisiko kuitenkin olla niin, että vihollinen on vihollinen, pelkojensa takia tulla edelleen nöyryytetyksi kuten joskus on tullut. Ja yksinkertaistaen vihollisesta voikin tulla ystävä silloin, jos tai kun hän uskaltaa luottaa ihmisen luontaiseen alkuperäiseen hyvyyteen, tuhoamisvoiman sijaan. Mutta aitoon, ei teeskenneltyyn."