Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kolmijalka
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kustantaja: Elokuvakamera pystytetään statiiville jossa on kolme jalkaa. Jalkojen
pituutta voi säätää toisistaan riippumatta ja kamera asettuu toivottuun asentoon.
Neljä jalkaa olisi liikaa, kaksi liian vähän.
Päähenkilö: “Saatan muistaa väärin, eri tavalla kuin muut, olen voinut ymmärtää

toisin kuin toiset. Ajat ja paikat heittelevät, en pitänyt päiväkirjaa. Henkilöillä
ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen – ei kaikilla ollut todellisuudessakaan.
Hahmoilla voi olla esikuvansa eletyssä elämässä, mutta yhtymäkohdat
tuntemiini ihmisiin ovat sattumaa. Myös nimeltä mainitut ovat tässä
yhteydessä fiktiivisiä, eikä kenenkään pidä pahastua, vaikkei tunnistaisi
itseään. Tämä kertomus on kokemukseni ja minulle totta.”
Kirjasta itsestään: Kolmijalka on hyvin kirjoitettu runsas ja koukuttava sekoitus totta ja tarua kahdenkymmenen vuoden takaa.
Kolmen hengen yritys tekee tuotetta, joka käy kaupaksi suhdanteiden, asiakkaiden, sääntöjen ja rajoitusten viidakossa. Mitään ei tuoteta varastoon. Joka päivä täytyy varmistaa huomisen tilaukset. Ja huolehtia lapsesta ja ihmissuhteista ja hoitaa vanhaa taloa ja kiristyviä välejä yhtiökumppaneihin. Eikä missään tapauksessa olisi kannattanut sotkeutua toisten talousrikoksiin. Päähenkilö kertoo ja elää mukana minä-muodossa ja saa tarinan etenemään kohtauksittain kuin elokuva. Teksti on sujuvaa ilman selitteleviä siteitä ja palkitsee valppaan lukijan asioiden sisään upotetulla huumorilla, usein lempeällä, joskus sarkastisella.
(http://tpaivanen.wordpress.com)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
271