Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tuleeko vielä kevät

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Isä ja äiti olivat riidelleet taas kerran. Laura ja Antti olivat istuneet yhdessä portailla. Kylki kyljessä, sisko ja veli. Antin linkkuveitsellä he olivat kaivertaneet nimensä kaiteeseen. Kertomaan seuraavalle perheelle omaa tarinaansa. Kertomaan, että kerran hekin olivat olleet olemassa. Kaksi ihmistä sanoo rakastuneena tahdon. Mutta kun toiveet jäävät täyttymättä ja pilvilinnat romahtavat alas, tuo sana vaatii paljon enemmän. Eteen tulee valintoja, jolloin tuo pieni sana punnitaan. Jokin särkee kauniiksi kiillotetun kuvan. Isä ja äiti ovat voimattomia elämänsä vastoinkäymisten edessä ja lapset kantavat tapahtumista suurimman taakan. Arjesta tulee epätoivoinen yritys pitää edes oma elämä kasassa. Säröt vievät heidät erilleen toisistaan.

Neljä perheenjäsentä, neljä erilaista tarinaa. Kuinka voisi luottaa, että elämä kantaa, että se ei hajoaisi enää palasiksi? Onko kaikki vain sattumaa vai olisiko sittenkin olemassa joku, joka saisi kaiken muuttumaan? Voiko meidän elämään vielä paistaa aurinko?
(KKJMK)

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

224

Kustantaja

Kieli