Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Jumalan selän takana
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Heino Luiron historiallisiin lähteisiin pohjautuva omakustanteinen romaani. Luiro on elänyt ikänsä yhteisöissä ja maisemissa, joita hän kirjassaan kuvaa. Romaanin sijoittuu Ranualle, ja kertoo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun alueella käydystä kamppailusta kirkon paikasta. Kirja koostuu paikallisten ihmisten ja tapahtumien värikkäistä kuvauksista. Kirjan päähenkilöitä ovat kirkon rakennusajatuksen alulle pannut, viinaan menevä mutta väkevästi saarnaava kirkkoherra ja muutamat talolliset sekä muut Simojärven perukoiden asukkaat. Osa henkilöistä on saanut nimensä ja luonteenpiirteensäkin todellisilta alueella eläneiltä ihmisiltä, osa on syntynyt kirjailijan mielikuvituksen tuloksena. Kiista kirkon paikasta ei ensisilmäykseltä vaikuta kovin suuria mielenliikutuksia aiheuttavalta asialta, silti kyseessä oli tuon ajan yhteiskunnassa merkittävä asia. Luiro on kuvannut kylien ja kyläläisten välisiä sosiaalisia suhteita, toiveita vaurastumisesta ja yksittäisten ihmisten haaveita, tunteita, tekoja ja luonteenpiirteitä. Kamppailu kirkon paikasta synnytti suuria tunteita. Se nosti kirkonkokouksissa esiin miehiä ja -naisia, joiden puheet on kirjoitettu paikallisella murteella. Suorasanaista tekstiä värittävät Luiron laulunomaiset runot. Kirja on rehevää kansanelämän kuvausta, jossa ei elämän iloja eikä suruja liiemmin peitellä. Kirjailija tarkkailee ihmisiä, heidän yhteisöjään ja ympäröivää luontoa lämmöllä ja ymmärryksellä.
(BTJ)
(BTJ)
Kirjallisuudenlaji
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
351