Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi

Tyyppi

romaanit

kuvaus

Kemiläiset prosaistit

Kirja on kooste Kemissä vaikuttavien kirjailijoiden yhteisestä kesäjatkiksesta paikallisessa kaupunkilehdessä. Jokainen prosaisti on kirjoittanut kaksi osaa ja aina ensimmäisen osan alussa esitellään kukin kirjailija ja hänen tuotantonsa.

Jatkokertomuksen aihevalinta haluttiin ajankohatiseksi ja keskustelun aiheena olikin ydinvoimala sekä kuntaliitokset. Kirjoitusjärjestys arvottiin. Aloittaja sai valita loppujen lopuksi aiheen ja niinpä kertomus kuntaselvittäjä Urho Lillukasta syntyi. Kirja kertoo pilke silmäkulmassa sen, miten voi käydä, kun liikaa selvitetään. Mukana seikkailevat monet tutut hahmot nimiä mainitsematta.

Kirjoittajat ovat: Kari Hanhisuanto, Eija Jansson, Ritva Kokkola, Jorma Koski, Jussi Siirilä ja Virpi Summa.
(Nordbooks)
Tarina on kirjailijoiden kemiläiselle lehdelle kirjoittama kesäjatkis Urho Lillukan seikkailuista kuntaselvittäjän roolissa. Jokainen kirjailija on kirjoittanut kaksi jatko-osaa, eikä tarinaa ole muokattu lyhyemmäksi tai pitemmäksi kuin se lehdessä ilmestyi. Urhon on määrä selvittää, olisiko Perämeren kunnista saatavissa yksi elinvoimainen suurkunta. Selvitys menee hyvin siihen asti, kun kunnanisät saavat vihiä tulevasta kuntaliitoksesta ja sen vaikutuksista omiin reviireihinsä. Siitä alkaa kiihkeä kilpajuoksu kuntaliitosta vastustavien tahojen ja Urhon omien joukkojen kanssa. Tilanne kärjistyy käsiaseen laukaukseen Suolijoen metsästyskämpällä. Kirjoittajat ovat kemiläisiä prosaisteja.

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

83

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Kemiläiset prosaistit: Kari Hanhisuanto, Eija Jansson, Ritva Kokkola, Jorma Koski, Jussi Siirilä, Virpi Summa