Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Sininen hatturasia
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kaksikymmenluvun tunnelmia pikkukaupungin kaduilla
On kulunut vajaa kymmenen vuotta Kirjepostin ajoista. Leskeksi jäänyt lyseon lehtori Yrjö Martiskainen on nainut tyttökoulun punatukkaisen ranskanopettajan Inga Forssin,
koulutyttöjen haaveiden kohteesta, maisteri Martti Fagerista, on tullut tiukkailmeinen suojeluskuntapäällikkö, rouva Ramstedt on muuttanut kaupungista naituaan kirjeitä lähettelevän merikapteeninsa ja Liisu on lähtenyt Amerikkaan ja postittelee sieltä haltioituneita kirjeitä Martiskaisten piialle. Muoti vie naisilta muodot, pitkiä hiuksia leikataan polkkatukaksi ja pikkukaupungin kaduilla näkyy automobiileja.
Sininen hatturasia on itsenäinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Kirjepostiaromaanille. Uuden kirjan tapahtumat mahtuvat jälleen yhteen päivään, mutta takaumien avulla kirjailija luo eheän kuvan kuluneista vuosista. Päähenkilöt ovat vaihtuneet, mutta monia tuttuja tulee vastaan pikkukaupungin kaduilla. Aikakauden ilmapiiri valloittaa ja tempaa mukaansa, ja kirjan lämmin tunnelma pitää lukijan otteessaan pitkään.
(Karisto)
Sininen hatturasia tuo luoksemme Kirjepostia-romaanista tutut henkilöt. Pääsemme seuraamaan tapahtumia suojeluskuntapäällikkö Martti Fagerin ja tämän Sonja- puolison elämässä. Kurkistamme myös leskeksi jääneen lyseon rehtorin Yrjö Martiskaisen ja tämän Inga-puolison kotiin. Entisestä tyttökoululaisesta Maikki Holmista on tullut opettaja, ja Martiskaisten palvelija, Jenny, miettii, uskaltaisiko lähteä Liisun perässä Amerikkaan piikomaan. Aina ja Oskar Orell viettävät hiljaisia harmaita päiviä erilleen vedettyine sänkyineen ja Ester Holmin päivät täyttyvät halvaantuneen Bruno-puolison hoitamisesta.
Kesäkuista kaupunkia hyväilevä aamuaurinko sopii hyvin kuvastamaan kirjan tunnelmaa. Pikkukaupungin elämä on pääpiirteissään tasapainoista ja rauhaisaa, mutta ristiriidan saattaa silti aistia vaikkapa nuorten aviovaimojen mielenliikkeissä. Inga myöntää itselleen, että puolison antamalla taloudellisella turvallisuudella on osansa rakkauden syttymisessä. Martti Fagerin Sonja-vaimo toivoo tyttärelleen toisenlaista kohtaloa kuin itselleen. Puolison käsitys rakkaudesta osoittautuu varsin epäromanttiseksi ja mies itse mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi.
Autere päästää lukijansa kutkuttavalla tavalla lähelle henkilöitään. Välähdyksenä annetut kuvat ovat nopeita ja tarkkoja tuoden päähenkilönsä kohti sitä, mikä kullekin on tärkeää sillä hetkellä. Miten Sonjalle käy, kun haaveet murenevat elämän raadollisuuteen? Riittääkö Ingalla turvallisuus ja miehen rakkaus, vaikka oma tunne onkin pienempi? Syttyykö rakkaus uudelleen Ainan ja Oskarin monikymmenvuotisen liiton keskelle?
Taustalla kuuluu vaimeina vuoden 1918 tapahtumien kaikuja, eletään sen verran syrjässä kuitenkin. Autere liittää henkilöhahmojensa ratkaisut luontevasti kuvattuun aikakauteen ja erityisesti nousevaan naiskysymykseen. Pohdinnat ja kysymykset ovat silti tuoreita yhä edelleen. Autere on onnistunut tavoittamaan aurinkoisiin kuviinsa oivaltavasti niitä tuntoja, mitkä syntyvät ihanteen ja todellisuuden kohdatessa. Tähän teemaan liittyvä pohdinta tuskin lakkaa koskaan kiinnostamasta ihmisiä.
(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)
On kulunut vajaa kymmenen vuotta Kirjepostin ajoista. Leskeksi jäänyt lyseon lehtori Yrjö Martiskainen on nainut tyttökoulun punatukkaisen ranskanopettajan Inga Forssin,
koulutyttöjen haaveiden kohteesta, maisteri Martti Fagerista, on tullut tiukkailmeinen suojeluskuntapäällikkö, rouva Ramstedt on muuttanut kaupungista naituaan kirjeitä lähettelevän merikapteeninsa ja Liisu on lähtenyt Amerikkaan ja postittelee sieltä haltioituneita kirjeitä Martiskaisten piialle. Muoti vie naisilta muodot, pitkiä hiuksia leikataan polkkatukaksi ja pikkukaupungin kaduilla näkyy automobiileja.
Sininen hatturasia on itsenäinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Kirjepostiaromaanille. Uuden kirjan tapahtumat mahtuvat jälleen yhteen päivään, mutta takaumien avulla kirjailija luo eheän kuvan kuluneista vuosista. Päähenkilöt ovat vaihtuneet, mutta monia tuttuja tulee vastaan pikkukaupungin kaduilla. Aikakauden ilmapiiri valloittaa ja tempaa mukaansa, ja kirjan lämmin tunnelma pitää lukijan otteessaan pitkään.
(Karisto)
Sininen hatturasia tuo luoksemme Kirjepostia-romaanista tutut henkilöt. Pääsemme seuraamaan tapahtumia suojeluskuntapäällikkö Martti Fagerin ja tämän Sonja- puolison elämässä. Kurkistamme myös leskeksi jääneen lyseon rehtorin Yrjö Martiskaisen ja tämän Inga-puolison kotiin. Entisestä tyttökoululaisesta Maikki Holmista on tullut opettaja, ja Martiskaisten palvelija, Jenny, miettii, uskaltaisiko lähteä Liisun perässä Amerikkaan piikomaan. Aina ja Oskar Orell viettävät hiljaisia harmaita päiviä erilleen vedettyine sänkyineen ja Ester Holmin päivät täyttyvät halvaantuneen Bruno-puolison hoitamisesta.
Kesäkuista kaupunkia hyväilevä aamuaurinko sopii hyvin kuvastamaan kirjan tunnelmaa. Pikkukaupungin elämä on pääpiirteissään tasapainoista ja rauhaisaa, mutta ristiriidan saattaa silti aistia vaikkapa nuorten aviovaimojen mielenliikkeissä. Inga myöntää itselleen, että puolison antamalla taloudellisella turvallisuudella on osansa rakkauden syttymisessä. Martti Fagerin Sonja-vaimo toivoo tyttärelleen toisenlaista kohtaloa kuin itselleen. Puolison käsitys rakkaudesta osoittautuu varsin epäromanttiseksi ja mies itse mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi.
Autere päästää lukijansa kutkuttavalla tavalla lähelle henkilöitään. Välähdyksenä annetut kuvat ovat nopeita ja tarkkoja tuoden päähenkilönsä kohti sitä, mikä kullekin on tärkeää sillä hetkellä. Miten Sonjalle käy, kun haaveet murenevat elämän raadollisuuteen? Riittääkö Ingalla turvallisuus ja miehen rakkaus, vaikka oma tunne onkin pienempi? Syttyykö rakkaus uudelleen Ainan ja Oskarin monikymmenvuotisen liiton keskelle?
Taustalla kuuluu vaimeina vuoden 1918 tapahtumien kaikuja, eletään sen verran syrjässä kuitenkin. Autere liittää henkilöhahmojensa ratkaisut luontevasti kuvattuun aikakauteen ja erityisesti nousevaan naiskysymykseen. Pohdinnat ja kysymykset ovat silti tuoreita yhä edelleen. Autere on onnistunut tavoittamaan aurinkoisiin kuviinsa oivaltavasti niitä tuntoja, mitkä syntyvät ihanteen ja todellisuuden kohdatessa. Tähän teemaan liittyvä pohdinta tuskin lakkaa koskaan kiinnostamasta ihmisiä.
(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Uudenvuodenlupauksia
Tein uudenvuodenlupauksia.
Lupasin tänä vuonna yrittää olla näkemättä punaista, kun urheilu-uutisissa kerrotaan, että se ja se on juossut nopeiten. (Tässä kohtaa tietokoneen oikeinkirjoitusohjelma kyllä näkee punaista!) Tai kun talouselämän asiantuntija kertoo, miten taantuman syvyys riippuu siitä, kuinka markkina käyttäytyy.
Mikä markkina? Sanahan on aina ollut monikollinen, markkinat.
Meillä on monta muutakin sanaa, joita käytetään yksinomaan monikollisena kuten häät, hautajaiset, ristiäiset, sakset, housut. Entä jos tämä markkina-villitys leviää näihinkin sanoihin?
Kas näin:
”Meillä oli viime lauantaina hää.”
”Millaista siellä häässä oli?”
”Olisipa ihana päästä pitkästä aikaa häähän.”
Tai:
”Minulla täytyy olla vasenkätisen saksi.”
Tai:
”Ostin alennusmyynnistä uuden housun.”
Taitaa mennä kauan, ennen kuin korva tottuisi moiseen. On kuin kädessä olisi puolikas saksista ja jaloissa vain toinen lahje.
Lupasin osoittaa ainoastaan lievää inhoa jokaisen elikkä-sanan kohdalla.
Lupasin yrittää olla ymmärtäväinen, kun luen, että kuulijat pudistelivat ehdotukselle päitään. Vaikka en mahda sille mitään, että sanonta herättää hullunkurisia mielikuvia. Olenhan jo varhain oppinut, että sellaisesta, jota ihmisellä tai millä olennolla tahansa on vain yksi, käytetään aina yksikkömuotoa. Mutta tietysti jos puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa, että kyseessä oleva henkilö pudistelee sekä ylä- että alapäätään, niin silloinhan tietysti asia on kunnossa ja päiden pudistelu ihan paikallaan.
Lupasin olla kiehahtamatta, kun tunnettu elokuvaohjaaja valittaa, että on liian paljon niitä, ketä hakee apurahaa. Tai kun saan tiedusteluuni vastauksen, että se henkilö, ketä tietää asiasta, on lomalla. Ei minulla mitään asianomaisen lomaa vastaan ole, päinvastoin. Lomansa hän on varmasti ansainnut, varsinkin jos hän kärsii yhtä paljon kuin minä siitä suomen kielen rääkkäyksestä, jota kyseessä olevassa työpaikassa harjoitetaan.
Lupasin yrittää olla ällistelemättä, vaikka uran lehdistöneuvoksena tehnyt naisihminen radion haastatteluohjelmassa ”loppuviimeksi päätti ruveta kirjoittaan kokemuksistaan”.
Lupasin yrittää pitää näppini irti kynästä, vaikka kuinka sormeni syyhyäisivät merkitsemään pisteitä päiväysten kuukautta tarkoittavan numeron perään. Sillä 12.10 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen saavun kymmenen minuuttia yli kahdentoista, mutta 12.10. alkavassa tilaisuudessa olen paikalla lokakuun kahdentenatoista päivänä.
Lupasin yrittää ymmärtää, että kieli muuttuu, ja olla suvaitsevainen, paitsi yhdessä asiassa. Lupasin nimittäin olla tänä vuonnakin ymmärtämättä sitä suomen kielen kaltoin kohtelua, jota erityisesti nuoret naisihmiset harjoittavat, kun he kiekaisevat jokaisen lausumansa lauseen lopun korvia vihloviin korkeuksiin. Lupasin sulkea radion ja television heti tai paeta paikalta välittömästi, jos kuulen tätä ihon kananlihalle nostattavaa kielen rääkkäystä.
Tein uudenvuodenlupauksia.
Lupasin tänä vuonna yrittää olla näkemättä punaista, kun urheilu-uutisissa kerrotaan, että se ja se on juossut nopeiten. (Tässä kohtaa tietokoneen oikeinkirjoitusohjelma kyllä näkee punaista!) Tai kun talouselämän asiantuntija kertoo, miten taantuman syvyys riippuu siitä, kuinka markkina käyttäytyy.
Mikä markkina? Sanahan on aina ollut monikollinen, markkinat.
Meillä on monta muutakin sanaa, joita käytetään yksinomaan monikollisena kuten häät, hautajaiset, ristiäiset, sakset, housut. Entä jos tämä markkina-villitys leviää näihinkin sanoihin?
Kas näin:
”Meillä oli viime lauantaina hää.”
”Millaista siellä häässä oli?”
”Olisipa ihana päästä pitkästä aikaa häähän.”
Tai:
”Minulla täytyy olla vasenkätisen saksi.”
Tai:
”Ostin alennusmyynnistä uuden housun.”
Taitaa mennä kauan, ennen kuin korva tottuisi moiseen. On kuin kädessä olisi puolikas saksista ja jaloissa vain toinen lahje.
Lupasin osoittaa ainoastaan lievää inhoa jokaisen elikkä-sanan kohdalla.
Lupasin yrittää olla ymmärtäväinen, kun luen, että kuulijat pudistelivat ehdotukselle päitään. Vaikka en mahda sille mitään, että sanonta herättää hullunkurisia mielikuvia. Olenhan jo varhain oppinut, että sellaisesta, jota ihmisellä tai millä olennolla tahansa on vain yksi, käytetään aina yksikkömuotoa. Mutta tietysti jos puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa, että kyseessä oleva henkilö pudistelee sekä ylä- että alapäätään, niin silloinhan tietysti asia on kunnossa ja päiden pudistelu ihan paikallaan.
Lupasin olla kiehahtamatta, kun tunnettu elokuvaohjaaja valittaa, että on liian paljon niitä, ketä hakee apurahaa. Tai kun saan tiedusteluuni vastauksen, että se henkilö, ketä tietää asiasta, on lomalla. Ei minulla mitään asianomaisen lomaa vastaan ole, päinvastoin. Lomansa hän on varmasti ansainnut, varsinkin jos hän kärsii yhtä paljon kuin minä siitä suomen kielen rääkkäyksestä, jota kyseessä olevassa työpaikassa harjoitetaan.
Lupasin yrittää olla ällistelemättä, vaikka uran lehdistöneuvoksena tehnyt naisihminen radion haastatteluohjelmassa ”loppuviimeksi päätti ruveta kirjoittaan kokemuksistaan”.
Lupasin yrittää pitää näppini irti kynästä, vaikka kuinka sormeni syyhyäisivät merkitsemään pisteitä päiväysten kuukautta tarkoittavan numeron perään. Sillä 12.10 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen saavun kymmenen minuuttia yli kahdentoista, mutta 12.10. alkavassa tilaisuudessa olen paikalla lokakuun kahdentenatoista päivänä.
Lupasin yrittää ymmärtää, että kieli muuttuu, ja olla suvaitsevainen, paitsi yhdessä asiassa. Lupasin nimittäin olla tänä vuonnakin ymmärtämättä sitä suomen kielen kaltoin kohtelua, jota erityisesti nuoret naisihmiset harjoittavat, kun he kiekaisevat jokaisen lausumansa lauseen lopun korvia vihloviin korkeuksiin. Lupasin sulkea radion ja television heti tai paeta paikalta välittömästi, jos kuulen tätä ihon kananlihalle nostattavaa kielen rääkkäystä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
231