Hän lähti valaiden matkaan
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Tämän kirjan runoissa pääosaa näyttelevät vesi sekä ihminen ja muut merestä nousseet. Tarinalliset, pidäkkeettä fantasioivat runot juhlivat elämänmuotojen jatkumoa: niihin sukeltavat niin esihistoriallinen pakicetus kuin nykyihminen seuranhakupalveluineen.
Helsinkiläinen Silene Lehto sai hopeasijan vuoden 2009 J. H. Erkon lyriikkakilpailussa. Hattulassa vuonna 1979 syntynyt Lehto kirjoittaa esikoiskokoelmassaan varmaotteista uutta runoutta, jossa evoluutio tapahtuu suihkuverhon takana ja taisteludelfiinin työnkuvassa.
Helsinkiläinen Silene Lehto sai hopeasijan vuoden 2009 J. H. Erkon lyriikkakilpailussa. Hattulassa vuonna 1979 syntynyt Lehto kirjoittaa esikoiskokoelmassaan varmaotteista uutta runoutta, jossa evoluutio tapahtuu suihkuverhon takana ja taisteludelfiinin työnkuvassa.
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Tekstinäyte
HERRA D
1.
Olen ajatellut sinua paljon, Herra D,
sen jälkeen kun eräs työtoverini lähti valaiden matkaan,
hän kuuli niiden laulun, telepatiaa, hän sanoi,
jätti mappinsa hujan hajan, kahvikuppinsa puolilleen,
ja ajoi pohjoiseen, pysähtyi eräällä huoltoasemalla ja osti munavoileivän:
se kuva valvontakamerassa on viimeinen, mikä hänestä on
(ja hänen kasvonsa, niin valoisat, kun hän katsahtaa linssiin sekunnin verran,
en tajunnutkaan miten paljon tulisin häntä kaipaamaan).
Sinun ei olisi pitänyt sanoa, että me emme ole Luojan luomia,
kirjoittaa kaikkia niitä lajeja ihmisten muistiin,
mutta ethän sinä ajatellut, miten vaarallista se voisi olla,
(sillä ihmisten täytyy aina uskoa johonkin itseään suurempaan!)
et juuri nyt, kun seisot Beaglen kannella ja katselet saarta,
joka on erilainen kuin mistä ikinä olet uneksinut,
eikä se haalistu reunoista, ei niin kuin unessa,
kun koko näkymä valottuu
ja viimein näkee vain silmäluomiensa värin,
verisuonet valoa vasten.
1.
Olen ajatellut sinua paljon, Herra D,
sen jälkeen kun eräs työtoverini lähti valaiden matkaan,
hän kuuli niiden laulun, telepatiaa, hän sanoi,
jätti mappinsa hujan hajan, kahvikuppinsa puolilleen,
ja ajoi pohjoiseen, pysähtyi eräällä huoltoasemalla ja osti munavoileivän:
se kuva valvontakamerassa on viimeinen, mikä hänestä on
(ja hänen kasvonsa, niin valoisat, kun hän katsahtaa linssiin sekunnin verran,
en tajunnutkaan miten paljon tulisin häntä kaipaamaan).
Sinun ei olisi pitänyt sanoa, että me emme ole Luojan luomia,
kirjoittaa kaikkia niitä lajeja ihmisten muistiin,
mutta ethän sinä ajatellut, miten vaarallista se voisi olla,
(sillä ihmisten täytyy aina uskoa johonkin itseään suurempaan!)
et juuri nyt, kun seisot Beaglen kannella ja katselet saarta,
joka on erilainen kuin mistä ikinä olet uneksinut,
eikä se haalistu reunoista, ei niin kuin unessa,
kun koko näkymä valottuu
ja viimein näkee vain silmäluomiensa värin,
verisuonet valoa vasten.
TALOUDENHOITAJA
Hän sanoo, että olen karhukainen (ja vaikka hän selittää,
perusteellisesti, niin en minä vieläkään käsitä, mikä se on)
kun suljen ovia lasten jälkeen, ne juoksevat hihkuen sisään
ja ulos ja katitkin livahtavat taloon nopeammin kuin veto,
saaliit hampaissaan, miten verettömiä hiiret aina ovat,
pelkkään järkytykseen kuolleet. Hänen työhuoneestaan
korjaan tummuneet omenanrangat, kerran viikossa, pyyhin pölyt
täytettyjen peippojen ympäriltä, varovasti, sillä kerran yksi putosi,
vaikka ei hän suuttunut (ja sitä paitsi sen koipi oli jo ennestään
vähän vino), huokasi vain ja aloitti jälleen yksinpuhelunsa,
jättiläisnisäkkäistä tällä kertaa, muinoin semmoisia kuulemma
kuljeskeli maan päällä, välillä täytyi ihan vaihtaa jalkaa, seisoessani
siinä, rätti kourassa ja yhä vain tuijotin sitä täytettyä peippoa
(sillä kyllä sen niskakin taisi hiukan siinä pudotuksessa repsahtaa)
ja kun käänsin taas katseeni häneen, kasvoillani tavallinen kuunteluilmeeni,
tapahtui jotakin niin merkillistä, etten ole tohtinut siitä aikaisemmin
kenellekään hiiskahtaa: jättiläisvyötiäinen raahusti talon ohi,
niin läheltä ikkunaa, että kuulin miten sen sydän löi, valtava sydän,
tuomiokirkon kellot, ja luojan lykky, se oli vain muutamasta tuumasta kiinni,
ettei ikkunalasi pirstoutunut otuksen panssarin voimasta, sinkoutunut
veitsenterävinä säpäleinä kurkkuihimme. Vyötiäinen on lempeä eläin,
hän taisi sanoa, luullen tietysti, että hämmästykseni johtui hänen eläväisestä
kertomuksestaan, ja kyllä se taitaa olla justiinsa niin, sillä jättiläinen ohitti talon,
hipaisematta, vähän kuin minun elämäni.
Hän sanoo, että olen karhukainen (ja vaikka hän selittää,
perusteellisesti, niin en minä vieläkään käsitä, mikä se on)
kun suljen ovia lasten jälkeen, ne juoksevat hihkuen sisään
ja ulos ja katitkin livahtavat taloon nopeammin kuin veto,
saaliit hampaissaan, miten verettömiä hiiret aina ovat,
pelkkään järkytykseen kuolleet. Hänen työhuoneestaan
korjaan tummuneet omenanrangat, kerran viikossa, pyyhin pölyt
täytettyjen peippojen ympäriltä, varovasti, sillä kerran yksi putosi,
vaikka ei hän suuttunut (ja sitä paitsi sen koipi oli jo ennestään
vähän vino), huokasi vain ja aloitti jälleen yksinpuhelunsa,
jättiläisnisäkkäistä tällä kertaa, muinoin semmoisia kuulemma
kuljeskeli maan päällä, välillä täytyi ihan vaihtaa jalkaa, seisoessani
siinä, rätti kourassa ja yhä vain tuijotin sitä täytettyä peippoa
(sillä kyllä sen niskakin taisi hiukan siinä pudotuksessa repsahtaa)
ja kun käänsin taas katseeni häneen, kasvoillani tavallinen kuunteluilmeeni,
tapahtui jotakin niin merkillistä, etten ole tohtinut siitä aikaisemmin
kenellekään hiiskahtaa: jättiläisvyötiäinen raahusti talon ohi,
niin läheltä ikkunaa, että kuulin miten sen sydän löi, valtava sydän,
tuomiokirkon kellot, ja luojan lykky, se oli vain muutamasta tuumasta kiinni,
ettei ikkunalasi pirstoutunut otuksen panssarin voimasta, sinkoutunut
veitsenterävinä säpäleinä kurkkuihimme. Vyötiäinen on lempeä eläin,
hän taisi sanoa, luullen tietysti, että hämmästykseni johtui hänen eläväisestä
kertomuksestaan, ja kyllä se taitaa olla justiinsa niin, sillä jättiläinen ohitti talon,
hipaisematta, vähän kuin minun elämäni.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
99