Peili

Helteissä kylpenyt pohjanmaalainen Kokkolan kaupunki odottaa loppukesän suurta Venetsialaisjuhlaa. Ihmiset ovat riehakkaita ja juhlatuulella. Paitsi Mirjam, joka on tehnyt päätöksen erakoitua, aloittaa askeettisen elämän ja selibaatin. Mirjamilla on takanaan pieleen mennyt liitto miehen kanssa, joka pakotti hänet vastoin uskoaan ja tahtoaan tekemään abortin. Miehen, jolle ¿taloudelliset afäärit ovat ensisijaisia¿ ja ilonpito sekä vapaus kaiken sotkevaa lasta tärkeämpiä. Miehen, joka ivaa Jumalaa, jonka idioottimaiset käskyt ovat tuhansia vuosia vanhoja paimentolaiskansan typeryyksiä. Mirjam löytää pakopaikakseen Trullögrundetin majakkasaaren, sen alastomat karit ja ankarat olosuhteet. Seuranaan Mirjamilla on vain lampaita, jotka laiduntavat karussa maastossa. Idylli rikkoutuu kuitenkin nopeasti, kun yksi lauman jäsenistä katoaa ja rantaan ajautuu karmea muistutus elämän julmuudesta. Mirjamia lohduttaa ajatus majakassa olevasta pienestä peilistä, koska peilikuva näyttää aina totuuden, mutta myös vääristymän. Kuvajainen voi muuttua vieraaksi, unohtua, muuttua vastakohdakseen ja olla silti piinallisen rehellinen. Mannisen romaani on taidokas kuvaus siitä, kuinka uskonnollisen ihmisen arvot törmäävät nyky-yhteiskunnan kovuuteen. Kertomus ihmisten hyväksikäytöstä ja siitä, kuinka nopeasti ihmisten roolit voivat vaihtua. Ja maailmasta, jossa Jumalan siunaus tarkoittaa aineellista hyvinvointia, kilvoittelu treenattua vartaloa. Teos etenee tiivistunnelmaisesti, lähes jännityskertomuksen tavoin ja näennäisen seisovan tunnelman takana on aina aavistus tulevasta.