Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Sinulle, yö
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
”Olimme saamassa lahjaa, se oli luvattu meille.
Ottaisimme vihdoin Ruijan takaisin.”
Suomi ja Norja ovat ajautuneet sotaan Jäämeren pohjoisten rantojen omistuksesta. Kun Yhdysvaltain joukot hyökkäävät Tallinnan kautta Helsinkiin, pitkittyvä korttelisota luhistaa pääkaupungin kekomaisiksi raunioiksi. Suomi käy kahden rintaman sotaansa taistelijoinaan teknologiasukupolven pojat ja tyttäret, joilla on poiskerättyjen kännyköidensä tilalla uudet lelut. Vihollisten ohella tähtäimeen joutuvat oman puolen surkimukset ja valittajat, tuhotun hyvinvointiyhteiskunnan pilalle hemmottelemat jälkeläiset. Soturikansa ottaa vikisemättä kohtalonsa omiin käsiinsä.
Korpraali Männistön sota on hänen häviölle painuneen maallisen vaelluksensa ainoa minkään mittaluokan tapahtuma. Ajatuskin siviilielämään paluusta puistattaa miestä, joka on löytänyt sodan tyhjyydestä kutsumuksensa. Vasta taistelutoverin turha lahtaus liikauttaa siihen saakka sivullisena todistajana pysytellyttä Männistöä.
Julma ja runollinen Sinulle, yö on lähitulevaisuuteen sijoittuva, apokalyptisen karuja visioita väläyttelevä romaani sodasta ja sen sydäntä kylmäävistä seurauksista.
(WSOY)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
286