Jalankantama

Kun kaupunkiin tulee talvi, irvistän hassusti. Kun kaupunkiin tulee talvi, kasvatan sääriini paksun mustan karvan ja teroitan hampaani isoisän viilalla. Jätän lumeen suuria jälkiä, jäädytän kadut hengenvaarallisen liukkaaksi ja syön hiekoitussoran torilta. Illalla riittää joku lapsista, pehmeä lempeä liha. Minulle on turha tarjota kuumaa mehua, laskiaispullaa, pulkkamäestä kantautuvaa naurua. Tiedän, että lumihiutale on vettä ja kidesymmetriaa. Minä olen vettä ja hajoavaa liikettä.

Toinen vaihtoehto: Aurinko putoaa alas. Kalatehtaan pakastinaltaat sulavat ja vesi virtaa kaikkialla. Katkaravut grillaantuvat omia aikojaan, villamyssy kutittaa otsaa. Makaamme uimapatjoilla lämpimässä vedessä ja katselemme sysimustaa taivasta. Hengitys käy katkonaiseksi / alamme pelätä toistemme liikahduksia / alamme pelätä emmekä näe, kuinka kauniita kivet ovat, esimerkiksi kivet. Emmekä huomaa, että kivien sisään aukeaa äärettömyys kuin lumi, kuin lumen soittamat päivät, hiljaiset.

Kolmas vaihtoehto: Minussa on yhdyskunnittain puluja.