Nissinen, Saija

Asuinpaikka:
Uimaharju, Joensuu, Kontiolahti 1968-1982, Joensuu 1984-1992, Kuopio 1995-

Palkinnot:
Uusi nainen -lehden "Suuri rakkausrunokilpailu" 1. palkinto 1981

Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun 3. sija 2009 novellilla "Kylvettäjä"

Valtakunnallisen kuunnelmakäsikirjoituskilpailun1. palkinto 2009 käsikirjoituksella "Paul Austerin näköinen mies"

Savonia-palkintoehdokas 2012 teoksella Sitomisen taito

Ura:
Ylioppilas Kontiolahden lukio
FK Joensuun yliopisto, kulttuurin tutkimuksen koulutusohjelma 1992
Freelancer-toimittaja, elokuvasihteeri, vastaava toimittaja
Elokuvakeskuksen toiminnanjohtaja

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Poimintoja kritiikeistä (Sitomisen taito ja muita novelleja):

"Nissisen novelleissa kirjallisuus kohtaa elokuvallisuuden--- Novelleista pilkahtaa sieltä täältä ohjaaja David Lynchin elokuvien ja kenties television Hämärän rajamailla - pienoiskauhujuttujen henkeä. Kirjoittaja jättää tulkinnan vapauden lukijalle." (Risto Löf / Savon Sanomat)

"Nissisen novelleissa näkyy sellaista tyylillistä kypsyyttä ja kerronnallista iskevyyttä, jota esikoiskirjailijalla tapaa harvoin. Tekstit ovat pitkälle harkittuja ja hiottuja pienoiseen mestarillisuuteen saakka." (Jari O. Hiltunen / Satakunnan Kansa)

Nissinen synnyttää hurjia tehoja realistisen tarinan kehyksissä". (Hannu Waarala / Keskisuomalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Savon Sanomat, Karjalainen)

Kokemus ja oivaltaminen ilmenevät Sitomisen taidon yksityiskohdissa. Ja juuri niillähän proosa yleensäkin viettelee tai kadottaa lukijansa." (Antti Majander / Helsingin sanomat)
Tekstit kokoomateoksissa:

Himo aamuisiin korsiin : runoa ja proosaa. Nuoren voiman liitto 1984

Työ tekijänsä niittää : Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun parhaat 2009. Kouvolan kaupunki 2009

Muu tuotanto:

Artikkeli tutkimusantologiassa:
Tekstin takaa : tutkimuksia suomalaisesta kirjallisuusjärjestelmästä.
Joensuun yliopisto 1994.

Artikkeli, valokuvia kulttuurihistoriallisessa teoksessa:
Vuorikari, Outi: Eläviä kuvia Kuopiossa. 2012.

Tekstinäyte

Matkaoppaassa luki että japanilaiset harjoittavat useita eri uskontoja ja oppeja yhtä aikaa. Ja ettei Japanin pääuskonnoissa ole mitään yhtä jumalaa, mutta jumaluutta kyllä piisaa. Ja henkiä.

Hyvät henget ja paholaiset ja kuolleet esi-isät asustavat ihmisissä. Niitä pihisee puutarhoissa ja kivissä ja kukissa ja taloissa. Esi-isät näkevät ihan joka paikkaan, läpi seinien ja läpi pään.

Japanilainen ottaa kuulemma käyttöönsä aina sen uskonnon tai rituaalin mikä mihinkin tilanteeseen parhaiten sopii. Mutta eihän se ole enää uskoa! Se on taikauskoa ja magiaa. Niin kuin ne pienet nuket, joita Kristiinan kanssa nähtiin puistossa. Nuket oli aseteltu alttarimaisen muodostelman eteen ja niiden pienet ruumiit oli sidottu erivärisin nauhoin.

Kun palasimme hotellille, Kristiina kysyi nukeista hotellin vastaanottovirkailijalta, nuorelta japanilaistytöltä. Tyttö hymyili leveästi ja selvitti, että ne nuket edustavat lapsena kuolleiden henkiä ja että niitä katsellaan mieluusti. Nuket voivat auttaa.

Silloin Kristiina kiljahti: onneksi emme erehtyneet ostamaan niitä matkamuistoiksi! eikä halunnut kuulla enempää.

Minä aloin kysellä tytöltä lisää. Miksi niiden ruumiit on pitänyt sitoa? Eikö ne lapset pitäisi vapauttaa? Eikö niiden pitäisi päästä liitämään, taivaaseen, tai jonnekin, minne teillä henget nyt menee? Eikö siinä ole tarpeeksi rangaistusta että kuolleet ovat kuolleita?

Vastaanottovirkailija punastui, painoi katseensa maahan ja sopersi, ettei ymmärrä mitä kysytään. Kristiina sähähti: tule heti pois, jätä se tyttö rauhaan. Tyttö ei enää nostanut katsettaan, lähdimme Kristiinan kanssa omaan huoneeseemme. Kristiina otti baarikaapista kaksi siideriä, antoi toisen minulle ja sulkeutui oman juomansa kanssa ainakin puoleksi tunniksi kylpyhuoneeseen.

Suljen silmäni. Haluan unohtaa sen päärynäsiiderin maun.

[Sitomisen taito ja muita novelleja. Atena 2012, s. 202-203]