Jaakonaho, Asko
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Tommi Tuomi / Otava
Elämäkertatietoa
Meriitit:
HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2012
Savonia-palkintoehdokkuus 2012
Ura:
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi
Työskennellyt toimittajana mm. Yleisradiossa
HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2012
Savonia-palkintoehdokkuus 2012
Ura:
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi
Työskennellyt toimittajana mm. Yleisradiossa
Tekstinäyte
Pienviljelijöitten talolla oli tunnelma katossa niin alko siinä jotenkin laulattaa ja minähän ajattelin että nyt meikäpoika virittää veisun. Eipä tarvinnu kovin pitkiä aikoja miettiä, tuli mieleen kytösavun aukeilla mailla on kansa! Sitä minä luritin kun paraskin levylaulaja. Orjuus pois tai menköhön henki! Siinä on iskua, se on minun rakkaimpia laulujani. Alko vähän tanssittaa se oli minun ohjelmanumero niissä juhlissa.
Sitten nämä korstot pöllähtivät viereen, yllätti aivan ja sanovat että nyt on poika laulut laulettu. Tuli toinen korsto ilkeitä hönkimään sano minulle että elä sinä pikkulahtari tule uhittelemaan. Hyppäsin ylös penkille, pakoon niitä kaistapäitä. Mitähän minä siihen rämpsäsin sanoa kaipa ilmotin että olispa vielä varaa tappaa muutama punikki vaikka täältä Heinäveeltä. Eikö ne tajunneet että ei ollut minun omaa sanontia se? Pelkonen oli kerran naurain kertonu saunan jälkeen. Siihen korsto karjasi että tänne et tule lahtarien lauluja laulamaan. Sen lauluja laulan kenen leipää syön minä sanoin, se oli hyvin sanottu ja totta vielä kaiken lisäksi! Toinen hirviö sihisi että sinä olet Pakarinen luokkapetturi olet renki mutta pahempi riistäjä kun moni isäntä. Minä siihen että minä en kommunisteihin halua kuulua jos ne on yhtä katalia kuin te.
En minä arvannu millanen rähinä siitä alko, julkinen kaltoinkohtelu ja sakinhivutus. Korstot otti kummastakin käsipuolesta ja alkovat raahata pihalle. Irti irti minä soitan tinanapit paikalle, huusin henkitoreissa mutta ei huuto niitä pelottanu. Raahasivat pihalle ja muksivat pahanpäiväisesti. Muita vain seiso siinä ympärillä ja naurovat kun pikkupunikit antovat rengille satikutia.
Mitenköhän pääsin pois siitä pirulaisten keskeltä, kaipa oli suojelusenkeli matkassa valkosiipinen vierellä. Kalpin metikköön niin nopeasti kun pääsin. Jomotti niin perhanasti takalistossa, kankku varmasti täynnä sinelmää ja kohta haavat ruvella. Kirosin. Sitten vasta äkkäsin etä takki ja liivit oli riekaletta vain. Kyllä siinä Pakarisen poika huusi avuksi perkelettä ja isämeitää.
[Onnemme tiellä. Otava 2012, s. 75-76]
Sitten nämä korstot pöllähtivät viereen, yllätti aivan ja sanovat että nyt on poika laulut laulettu. Tuli toinen korsto ilkeitä hönkimään sano minulle että elä sinä pikkulahtari tule uhittelemaan. Hyppäsin ylös penkille, pakoon niitä kaistapäitä. Mitähän minä siihen rämpsäsin sanoa kaipa ilmotin että olispa vielä varaa tappaa muutama punikki vaikka täältä Heinäveeltä. Eikö ne tajunneet että ei ollut minun omaa sanontia se? Pelkonen oli kerran naurain kertonu saunan jälkeen. Siihen korsto karjasi että tänne et tule lahtarien lauluja laulamaan. Sen lauluja laulan kenen leipää syön minä sanoin, se oli hyvin sanottu ja totta vielä kaiken lisäksi! Toinen hirviö sihisi että sinä olet Pakarinen luokkapetturi olet renki mutta pahempi riistäjä kun moni isäntä. Minä siihen että minä en kommunisteihin halua kuulua jos ne on yhtä katalia kuin te.
En minä arvannu millanen rähinä siitä alko, julkinen kaltoinkohtelu ja sakinhivutus. Korstot otti kummastakin käsipuolesta ja alkovat raahata pihalle. Irti irti minä soitan tinanapit paikalle, huusin henkitoreissa mutta ei huuto niitä pelottanu. Raahasivat pihalle ja muksivat pahanpäiväisesti. Muita vain seiso siinä ympärillä ja naurovat kun pikkupunikit antovat rengille satikutia.
Mitenköhän pääsin pois siitä pirulaisten keskeltä, kaipa oli suojelusenkeli matkassa valkosiipinen vierellä. Kalpin metikköön niin nopeasti kun pääsin. Jomotti niin perhanasti takalistossa, kankku varmasti täynnä sinelmää ja kohta haavat ruvella. Kirosin. Sitten vasta äkkäsin etä takki ja liivit oli riekaletta vain. Kyllä siinä Pakarisen poika huusi avuksi perkelettä ja isämeitää.
[Onnemme tiellä. Otava 2012, s. 75-76]