Niemi, Markus

Motto: "Kaikki todellinen ajattelu on patologista."

Allekirjoitan hereettisellä aamenella erään toisen ajattelijan ajatuksen, että hyvällä kirjailijalla on vihaa ja herkkyyttä, huonolla pelkkää vihaa ja huonommalla pelkkää herkkyyttä. Elämästä ei selviä vihaamatta. Pitää vihata ankarasti, hienovireisesti, tyylikkäästi. Kirjailijan tarvitsema herkkyys ei ole hänen vihansa vastalääke vaan jotain, mikä - vihan kanssa yhtä kyytiä - kuristaa häntä siekailematta ja hellittämättömästi. Se on suuri apu ja siitä sopii olla kiitollinen. (Siitä kirjoitetaan liian vähän ja usein aivan liian hätäisesti.)

Kirjailijan (ainakin minun) oma elämä on tylsää ja mitätöntä, niin onnetonta, että siitä voi vain valehdella autofiktiivisesti. Kirjoittaminen on pikemminkin tappamista kuin synnyttämistä (vaikka romantikot muuta uskottelevatkin), joten se käy minulta useimmiten melko tuskattomasti. Mitään erityistä "itseilmaisua" tai sellaisen tarvetta ei kirjoittamiseni takana ole; kysymys on enemmänkin pakkomielteestä kuin armolahjasta. Kirjoittaminen oire, johon sairas on samaistunut. Se ei ole mystistä näkijyyttä "olemisen kuiluun" vaan pikemminkin eräänlaista sen hyväksymistä, että tuo kuilu olemme me itse, ei mikään tuonpuoleinen ja tavoittamaton "me", vaan juuri se "me", joka on tämä ja tässä.

Elämäkertatietoa

Markus Niemi on joensuulainen kirjailija. "Normaalius on oire, joka syntyy ajattelun puutteen korottamisesta eräänlaiseksi hyveeksi", hän toteaa, eikä kysyttäessä suostu tarkentamaan. Niemen kirjoittamista määrittelee kauttaaltaan sopimaton hämmennys. Hän välttää kirjailijaesittelyjen turhaa inhimillistämistä. "Miksen välttäisi, olenhan enemmän kone kuin ihminen", hän sanoo.

Niemeltä on aiemmin julkaistu mm. itsenäisistä teoksista koostuva Joensuu-trilogia (2017) ja romaani Parallaksi (2019).

(Kirjokansi, 2019)

Tekstinäyte

Pauli katosi alakertaan iskun tuoma raskaus mukanaan. Elina tunsi kihelmöinnin leviävän kaikkialle ruumiiseensa; poskipää paloi ja kipinöi turtana. Hän uikutti hiljaa, lausui sanattoman kiitosrukouksen, ja ajatteli merkillisellä selkeydellä ja samanaikaisuudella ettei näyttäytyisi seurakunnan tilaisuuksissa vähään aikaan. Ihana ristiriita kaksinaisuus, paljastettu vain kätkettynä, paljas vain minulle ja sinulle. Ei ennen kuin mustelma olisi poissa. Ne eivät sitä käsittäisi, hädin tuskin hän käsitti itsekään, ja Pauli (Elinaa nauratti), mitä hänestä, hän saattoi vasta aavistella...

[Labyrintin profeetta ja muita kertomuksia. Kirjokansi 2016, s. 192-193]