Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kirkkaalla liekillä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vuoden 2012 Finlandia Junior -ehdokkaassa on samankaltaista kipeää vimmaa kuin edellisvuoden voittajassa Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa -teoksessa.

Ysiluokkalaisen Maarian suunnitelma on yksinkertaisen selkeä. Hän haluaa polttaa kirkon ja lähteä sitten Lontooseen. Maarian 18-vuotias veli Kale on kuollut auto-onnettomuuden seurauksena. Äiti ja Maaria ovat eri mieltä siitä, onko kyseessä vahinko vai itsemurha. Pienenä poikana Kale kertoi tarinaa Päärynämaasta, onnelasta. Nyt Maariasta tuntuu kuin hän olisi joutunut kaltevaan maahan, todellisuuteen, jossa ei saa otetta mistään. Kale oli väkivaltaisen ja pitkään jatkuneen kiusaamisen uhri, mutta ei itsekään käytökseltään enkeli. Maaria on jäänyt jumiin surunsa ja vihansa kanssa. Häntä vaivaavat väkivaltaiset mielikuvat, näyt ja unet kaiken polttamisesta. Kyltymätön raivo purkautuu aggressiivisena rumpujen soittamisena ja riehumisena kotibileissä, koulussa ja kaupungilla. Lopulta jopa Maarian pinnallinen ystävä Kike ottaa etäisyyttä häneen. Maaria on kovis, jolla on kaksi noloa harrastusta. Hän rakentaa salaa pienoismalleja rakennuksista ja maalaa sormiväreillä. Myös Maarian holtiton äiti on kykenemätön kohtaamaan suruaan ja tytärtään. Onneksi on 25-vuotias basisti Pete, jonka luokse Maaria jää ikään kuin vahingossa asumaan. Pete on aidosti huolissaan Maariasta, eikä ollenkaan niin paha tyyppi kuin ensi alkuun vaikuttaa. Kirja on rankka kertomus siitä, kun menettää uskonsa ihmisiin, itseensä ja elämäänsä. Samalla se on haparoiva matka ulos surun ja vihan kierteestä.

(sanna / Sivupiiri)

- - -

Finlandia Junior -palkintoehdokas 2012.

Kirkkaalla liekillä on kertomus ysiluokkalaisesta Maariasta, joka yritää päästä yli veljensä Kalen kuolemasta. Koulunkäynti ei maistu, eikä liioin kotona asuminenkaan. Ainoa mikä vähänkään kiinnostaa, on Pete, tuo omituisen kiehtova ja ihana basisti, jonka bändi on lähdössä Köpikseen. Kaikki tuntuu kaatuvan Maarian päälle, eikä siis ihme, että Maaria haluaa polttaa kaiken vanhan maan tasalle ja aloittaa uuden elämän.

Venla Saalo on helsinkiläinen esikoiskirjailija. Hän on opiskellut kirjoittamista Oriveden opistossa ja sosiologiaa Helsingin yliopistossa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

240

Kustantaja

Kieli