Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kalmasaaren erakko

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus


Saaresta on puhuttu niin karmeita asioita että harva ihminen on halunnut käydä siellä.

Jussin isän syntymäpäivä on lähestymässä ja hän on päättänyt juhlistaa pyöreitä vuosia kutsumalla vanhat ystävänsä jälleen yhteen. Yksi porukasta on kuitenkin kateissa. Kukaan ei tiedä, missä Marko Vimpari nykyisin lymyilee. Jussi saa tehtäväkseen selvittää Vimparin olinpaikan ja hän ryhtyy oitis toimeen, onhan isä luvannut palkkioksi uuden fillarin. Vimpari tuntuu kuitenkin kadonneen kuin tuhka tuuleen, mutta Jussi saa kuin saakin selvitettyä isän vanhan koulukaverin osoitteen. Jussi päättää yllättää isänsä oikein kunnolla, ja lähtee itse tapaamaan Vimparia. Pienelle kesäretkelle Iittiin hän saa seurakseen Tomin ja Annan.

Vimparin osoitteesta ei kuitenkaan löydy asuntoa, ja nuoret saavat tietää, että Marko Vimpari asuu Kalmasaaressa järven keskellä. Kalmasaaresta on jo aiemmin liikkunut karmivia tarinoita, ja ne ovat vain hurjistuneet uuden asukkaan myötä. Jussi, Tomi ja Anna eivät tietenkään voi jättää asiaa sikseen, vaan suuntaavat kulkunsa kivikkoiselle saarelle naapureiden varoitteluista huolimatta. Onko Vimpari niin paha rikollinen kuin kylällä huhutaan, vai mitä kummaa Kalmasaaressa oikein tapahtuu?
(Päivi / Sivupiiri)


Jussin isä täyttää pian pyöreitä vuosia. Nuoruuden opiskelukaverien kanssa on aikoinaan sovittu, että niitä juhlitaan yhdessä. Niinpä Jussi saa tehtäväkseen etsiä porukan vanhimman, Marko Vimparin, yhteystiedot isän työmatkan aikana. Marko on kuitenkin haihtunut kuin tuhka tuuleen epäselvissä olosuhteissa, ja Jussin mielenkiinto herää. Kun hän saa lopulta vanhan valokuvan johtolankojen perusteella Markon asuinpaikan selville, Jussi päättää tehdä paikkakunnalle pienen kesäretken ystäviensä Tomin ja Annan kanssa. Retkeläisten matka vie Iittiin Vimparin rantatontille, jossa on vain lukittu venevaja. Naapurin isäntä kertoo, että Vimpari asuukin järven keskellä kohoavassa kallioisessa saaressa, josta kerrotaan selkäpiitä karmivia juttuja. Saareen liittyy niin vuosisatojen takaisia venäläissotilaita, noitia kuin tuoreempiakin outoja sattumuksia ja sen nimikin on uhkaava, Kalmasaari. Kaiken tämän kuultuaan kaverukset eivät tietenkään voi hillitä itseään. Heidän on päästävä tutustumaan paikkaan heti kun naapureiden ja saaren erakon silmä välttää. Mutta nuoret eivät osaa aavistaa, että syrjäinen saari kiinnostaa myös tuoreeseen pankkiryöstöön sotkeutuneita hämärämiehiä...

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

181

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä