Saattaja

Helsinki, 1941. Itseään etsivä, ujo biologian ylioppilas Laina nousee junaan kohti vanhalla rajalla sijaitsevaa kenttäsairaalaa taskussaan äidin antamat kolme seteliä ja kinuskikaramellipussi. Hänestä tulisi Punaisen Ristin apusisar, joka hoitaisi rintamalta palaavia poikia. Kyllä hän kai osaisi pistää neulan ihmisen käsivarteen? Laina on harjoitellut neulaamalla eetterin jäykistämiä perhosia museon kokoelmiin. Hän kirjoittaa museon työtoverille, Oskarille, haaveistaan: Karjalan fauna on lumoavaa, mutta erityisesti kiehtoo mahdollisuus seurata pääkalloperhosen muodonmuutosta. Mutta poikia tulee sidottavaksi tai haudattavaksi kuin outoa omenasatoa. Kuolema vaatii uhria myös Lainalta: nuorukaiset pyytävät häneltä viimeisiä palveluksia. Univajeen ja sitä peittävien piristeiden myötä kenttäsairaalasta tulee kotelo Lainan omalle muutokselle. Saattaja on häikäisevän kauniisti kirjoitettu, häiritsevä uni erään naisen seksuaalisuuden kehityksestä ja rajoista, joita on lajien ja valtioiden välillä – sekä niistä, joita on elämän ja kuoleman, oman ja toisen ruumiin välissä.

(Teos)