Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ja edellä kulki varjo

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kirjoittaja esittelee uutuuskirjaansa:
"On ollut onni syntyä Lappiin, joka on tarjonnut ikäpolvelleni rikkaan elämän. Ei niinkään taloudellisesti, mutta sellaisen elämän, joka on kuin pitkä helminauha, jossa hohtavat helmet kirkkaina ja tummina. Kun irrottaa tällaisesta ketjusta yhdenkin helmen, se voi kertoa kaukaisiakin asioita, itsestäsi tai jostain toisesta, läheisestä henkilöstä. Täytyy vain joskus pysähtyä ja kuunnella.

Tavatessani ikäiseni ihmisen, mietin usein, katsellessani hänen kasvojaan tai raskaan työn repimiä käsiään, että hänellä olisi varmaankin paljon mielenkiintoisia tapauksia elämänsä varsiteiltä.

Olen hypistellyt omaa helminauhaani kynsissäni. Nyt kädessäsi on kirja, joka kertoo, mitä muutamat helmet ovat minulle kuiskineet."

Yrjö Suutari on pohjoisen tuotteliaimpia eräkirjailijoita. Hän on julkaissut toistakymmentä kirjaa. Tämä kokoelma sisältää kaksi noin 50 sivun pienoisromaania sekä toistakymmentä muuta tarinaa.

(Väyläkirjat)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

erä- ja muita kertomuksia aikojen takaa

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

175

Kustantaja

Kieli