Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kultalintu, mustasulka
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
“Viimeisenä aamuna herään verkkaan, koska valoa ei ole. Helmikuun alussa aurinko käy taivaalla vain kylässä.“
Silja Vuorikurun esikoisromaani Kultalintu, mustasulka soi kuin runo keskellä karkeaa proosaa. Kirja kertoo riipaisevan tarinan kahdeksanvuotiaasta Iiriksestä, joka joutuu elämään läpi äitinsä yhtäkkisen kuoleman. Ikä on kuitenkin yhtä aikaa siunaus. Iiris alkaa sanoittaa tapahtunutta mielikuvituksessaan, ja sadut kasvavat osaksi hänen todellisuuttaan. Satujen äidittömät tytöt Lumikista Tirlittaniin kulkevat Iiriksen rinnalla. Kultalintu, mustasulka kertoo äidittömän Iiriksen kasvutarinan aikuisuuden kynnykselle asti. Runo ei katkea eikä taitu, vaikka myrskyt jatkuvat.
Silja Vuorikuru on helsinkiläinen kirjallisuudentutkija ja filosofian tohtori. Kultalintu, mustasulka on yksi Kustannus Aarnin vuonna 2020 järjestämän Minä ja metsä -kirjoituskilpailun kolmesta voittajatekstistä.
(Aarni)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtuma-aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
256