Pelle löytää toivomuskiven
Tyyppi
kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Astrid Lindgrenin iki-ihanaan Saariston lapset -romaaniin perustuva kuvakirja kertoo siitä, kuinka sumu yllättää verkonkokijat ulapalla.
Grankvistin ja Melkersonin perheiden isot lapset Teddy, Freddy, Johan ja Niklas lähtevät aamutuimaan verkkoja nostamaan. Kun Pampulalle selviää, että hänen koiransa Laivuri on mukana matkassa, Pampula raivostuu, mutta leppyy sentään saatuaan muuta mietittävää. Sumun saetessa Saltkråkanissa kuitenkin huolestutaan: ei kai merenkävijöiden ruuhi ole eksynyt? Onneksi Pelle löytää rannalta toivomuskiven – ehkäpä sen ansiota on, että souturetki päättyy lopulta onnellisesti.
(Wsoy)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
41
Kustantaja
Kieli
Muu tekijä
Sarjamerkintä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
41
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Lisätietoja
Perustuu teokseen Saariston lapset.
Tarkistettu suomennos.