Suunta tuntee itsensä

”Outo ilmestys lähestyy penkan takaa. Vanha nainen tepsuttaa tossut jaloissa, vyötärölleen hän on kietaissut hihnan, josta lähtee naru, ilmeisesti sama, jossa ulkoiluttaa koiraa, Jykiä, luotettua kaveriaan, jolta kysyy, jolle puhuu. Mummeli on pujottanut viiden litran pulloja naruun, yhdistänyt ensin pienempiin nippuihin, tyhjät pomppivat kolisten tiellä, muovilasti kulkee kuin leija, joka kohta kohoaa taivaalle. Ja kohoaakin. Osuu tuulenpuuska ja pullot poukkoavat ylös, eivät kuten saippuakuplat, keuhkojen alveolit vaan kulmikkaat lähdevesipullot. Mummeli kupsahtaa penkkaa vasten lumeen, mutta kampeaa itsensä seisomaan ja kipittää lastinsa perässä.” Suunta tuntee itsensä on kokoelma lyhytproosaa ja sisältää 23 eri kirjoitusta. Aiheina ihmiset, eläimet, suunnat ja suunnistus, siivous, koneet, valo, nenä ja vuotava veri. Seutu on harvaan asuttua, henkilöt outoja kulkijoita, tuttuja mutta asioineen unohtuneet. Rahaa puuttuu, ristiriitoja on vaikka muille jakaa. Päähenkilö on yhtä ja toista nähnyt, siivoaa laitapuolta, myy siivouskonetta. Tekemätöntä löytyy joka paikasta. Kuinka kalliiksi huonosti tehty lopulta tulee. Monen kohtalo liittyy sairaalaan, asukas on osa sitä. Opiskelija ei ole valmis, mutta Eija Mämmin käsittelyssä opetus saa saman kohtelun. Lämpö ei saisi vähetä eikä pettää huumorintaju. Tekstissä niin ei ole käynyt, tosi ja fantasia sekoittuvat. Ironiaa löytyy etenkin rivien välistä, jonne syvimmät asiat on usein upotettu. Opitut reitit ovat tallattuja, mutta ”kun löytyy yhteinen polku, loppuu kartta”.