Olen lukenut tänä vuonna monta hyvää esseeteosta, mutta tämä on vahvin kokemus toistaiseksi. Varjoja, usvaa on kirjan mittainen (140 s.) essee sukupuolesta. Erityisesti teos pyrkii sanallistamaan muunsukupuolisuutta käsitteenä, kokemuksena, olemuksena. Sukupuoli asiana tulee yleisemminkin pöyhityksi. Kirja jakautuu otsikointien kautta tilaksi, joka on näkynyt myös Viljasen aiemmassa tuotannossa teemana, motiivina tai rakenteena. Tässä eri osioita kutsutaan huoneiksi ja käytäviksi, välillä kuljetaan ovista.
Aiheen käsittely tapahtuu suorasanaisen kokemuskuvauksen, yhteiskunnalliseksi laajenevan kommentoinnin ja kielellään omintakeisia maailmoja luovien, runomaisempien kohtien kautta. Viljanen viittaa kiinnostavasti kirjallisuuteen ja muihin taidemuotoihin, Hélène Cixous’n naiskirjoituksen käsitteestä (jonka mahdollisuudet Viljanen näkee samaan tapaan laajoina kuin minäkin, kirjoittajan sukupuolesta riippumattomina) Kate Bushin The Dreaming -levyyn, jota olen aina pitänyt häiritsevän kiehtovana ja jonka halusin heti lukiessa kuunnella uusin korvin. Ajattelu teoksessa on kirkasta ja perusteltua, vaikka kieli viekin ajoittain selittämättömiin paikkoihin. Lukeminen aiheutti minulle vastaanottavaisessa olotilassa harvinaisen vahvoja kokemuksia: sivun 100 paikkeilla olin täynnä kylmää värettä, itketti vähän; suoran kerronnan yhdistyminen runoon suisti johonkin toiseen. Kaikkea en sisäistänyt kerralla, eikä tarvitsekaan, palaan mielelläni tähän vielä uudelleen.
”Kaikki minät ja kaikki sukupuolet ovat aina performatiivisia, mutta minän, sukupuolen ja performanssin väliset suhteet voivat olla enemmän tai vähemmän järjestyksessä, enemmän tai vähemmän kohdallaan, vähemmän tai enemmän epävakaita.” (s. 58)
”Näiden häiriöiden on tultava esiin, tai ehkä hetken on väännyttävä sijoiltaan, kuin nivelen: askel, horjahdus, korjausliike, maanpinnan samanaikainen liikahdus – –” (s. 129)
