Woi wimpelis-wompelis

4211 vuotta sitten haikara laski nyyttinsä Pyhävuoren kalliokivelle. Se oli odotettu riemunpäivä Pyhävuorella! Pikkupeikko valitsi itse luolansa. Ennen lähtöään haikara laittoi onkalon asuttavaan kuntoon. Haltijat huolehtivat ipanasta. Opettivat sen tulemaan itse toimeen. Peikosta kehittyi oikein mallikelpoinen ja harvinaisen fiksu Peikko. Ensimmäiset vuosisadat se eleli metsänväen ja haltijoiden kanssa. Ihmisen ilmestyttyä ensimmäiselle metsästysreissulleen Peikko tajusi vaaratilanteen. Pöllö neuvoi sitä pysymään ihmisiltä piilossa. Utelias ja kokeilunhaluinen kun oli, se seurasi ihmisten puheita ja puuhia luolansa seinämässä olevasta halkeamasta käsin. Peikkokielen lisäksi se ymmärsi ja osasi puhua eläinten- ja ihmistenkieliä. Väärinkäsityksiä sattui ja hassuja tilanteita. Pahin niistä oli väärinymmärryksestä syntynyt niin paha koti-ikävä, että Kausipaikan Ellin oli lähdettävä etsimään Peikon vanhempia. Sillä reissulla Elli tapasi myös pikkupeikon tuoneen haikaran, jolta kuuli visusti salassa pidettyä tietoa.