Mestauskalliolta mereltä

Runoja rantakaupungissa, tehdaskaupungissa, kasvaneelta. Mereen on piilotettu salaisuuksia, taloihin tarinoita, kaduille kaikuja. Tuulee, aina vain tuulee.
Tuuli ei voi olla tarttumatta ihmisiin. Ihminen taipuu, käy kaareksi, tarttuu betoniin, ei katso silmiin, ei muista haaveilla. Ihminen halaa puhelinpylväitä kesällä ja oppii jo lapsesta puhumaan huuto kielen alla. Väsyneen puutarhassa joku, jonka nimeä ei kukaan muista, niistää hihaansa. Elämä on tuulitakin alla rutussa, polvilumpiot rikki.

Aina joskus joku muuttaa pois kysyen itseltään kuka olen ellen aito gatans endan kasvatti, mistä tulen ellen tuulen ikeestä, tehtaan saasteista. Tyrnimarjahaltija tanssii saaressa, näkee kaiken

(Väyläkirjat)