Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Ruusu - pallo - avain
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Naantalia järkyttää kolme lähes peräkkäistä väkivaltaista hyökkäystä.
Kaksi uhreista kuolee, kolmas selviää hengissä mutta ei muista tapahtuneesta juuri mitään. Komisario Varpu Ahava ja hänen työtoverinsa Tiia Vuoristo ovat ymmällään. Heitä askarruttavat myös pienet esineet, joita on kiinnitetty uhrien rintaan.
Hyökkäysten kohteeksi joutuneet ovat kaikki kunnollisia ja niin työssä kuin yksityiselämässään pidettyjä nuoria ihmisiä. Surmatun miehen isä pitää syyllisenä poikansa ex-kumppania, joka ei ole pystynyt hyväksymään suhteen päättymistä. Surmatun naisen miesystävän tiedetään joskus käyttäytyneen väkivaltaisesti.
Varpu ja Tiia epäilevät, että selitys ei ole näin yksinkertainen, ja pian epäily saa vahvistusta vihjeestä. Varpu lähtee seuraamaan sitä yksin, ja se johdattaa hänet toiselle puolelle Suomea - vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin.
(Mäkelä)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
jännitysromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
229