Tiskivuoro
Tyyppi
sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Tiskivuoron ensimmäinen jakso ilmestyi Helsingin Ylioppilaslehdessä vuonna 1987. Seuraavana vuonna sarja siirtyi Uusi Nainen -lehteen, jossa jatkoi vuoteen 2006 saakka. Suurin osa näistä jaksoista nähtiin myös Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-lehdessä, jossa Tiskivuoro ilmestyy edelleen neljästi vuodessa. Tiskivuoroon vakiintui jo varhain muutama keskeinen hahmo: pikkujulkkis Tiinu Mussukka, eläkeläisrouvat Martta ja Hiildur, äveriäs taiteilija Alvar Kamppel, itsevarma uratykki Perttu sekä naisten asemaa ja sukupuolirooleja pohtiva ystävätärpari. Joidenkin henkilöiden jälkeläisetkin piipahtavat tiskillä. Henkilögalleriaan kuuluu myös tiskillä notkuva ammattijuoppo sekä huijauksiin taipuvainen auervaara-tyyppi. Sarja sai alkunsa erityisesti käsikirjoittajan ihastumisesta Jules Feifferin ja Claire Bretécherin pohdiskeleviin sarjakuviin, joiden ilmaisu perustuu monesti staattiseen kuvakulmaan ja visuaaliseen minimaalisuuteen. Käsikirjoituksellisiin esikuviin kuului myös Gerard Lauzier. Kaikkien kolmen sarjakuvissa nähdään satunnaisen oloisia kohtaamisia ja keskusteluja, joiden kautta useimmiten analysoidaan jotakin inhimillistä tai yhteiskunnallista probleemaa. Baaritiski on luonteva paikka sekä satunnaisille että sovituille kohtaamisille, ja usein keskustelut lipsahtavat melko syviin vesiin. Tekijät harrastivat varsinkin sarjan alkuaikoina ravitsemusliikkeissä aktiivista salakuuntelua. Nykyisin tarinoiden siemenet löytyvät yleensä ajankohtaisaiheista, mutta yhä sattuu tilanteita, joissa sattumalta kuultu kiinnostava dialoginpätkä päätyy muistiinpanoksi kapakkakuitin taakse. Mustavalkoinen.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
127
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Käsikirjoitukset ja alakommentit: Johanna Sinisalo ; piirrokset: Hannu Mänttäri.