Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kylä eli elämäänsä
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kun yläsavolaisessa maalaismaisemassa asuva tai lomaileva eläkeikään ehtinyt ihminen hiljentyy joskus hektisestä kiireestään, hän kuulee jotakin kummaa: ei mitään muuta kuin tuulen suhinan puissa ja ehkä lintujen laulun. Kumma on siinä, ja se nousee alitajunnasta tietoisuuteen, että mistään ei kuulu enää hänelle lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisiästään tuttuja kylän elämisen ääniä. Ei kuulu lehmien ammumista, lammasten määintää, kanojen kotkotusta, hevosten hirnuntaa, ei heinäkuun kasteisina aamuina hevosvetoisen niittokoneen säksätystä, ei syyskesän iltoina puimakoneen vongahtelua, ei maitotonkkien kolkahduksia laitureilta eikä ihmisten työnääniä pihoilta ja pelloilta.
Kirjassaan iisalmelainen veteraaniopettaja Jouko Nivalainen kuvaa 1960-luvun kylän elämää tallettaen jälkipolville hyvin pikkutarkasti eri töitä tekevien ihmisten työvaiheet ja muun elämisen iloiset ja ikävätkin piirteet. Kylän elämän kuvaus kokonaisuudessaan muodostuu sen asukkaiden henkilökohtaisen elämän kuvauksista, työ- ja muista tapahtumista, joissa on seikkailun jännitystä silloinkin, kun ne laajemmassa yhteydessä ovat vain osa kylän jokapäiväistä elämää.
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
351