Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kuningas
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Voiko tappajasta tulla vastuullinen perheenisä?
Olli Holma -trilogian viimeinen osa Kuningas kertoo hyytävän ja samalla koskettavan tarinan siitä, miksi lapsesta kasvaa julma sadisti.
Elvis-laulukilpailuihin menossa oleva mies löydetään tapettuna. Holma epäilee teosta Kaarlo Karemaata eli Kodakia, jonka mielestä Elvis on yhä elossa. Murhatuomion istunut Kodak on toteuttanut oman ennustuksensa. Hänellä on kaunis vaimo, hyvä työpaikka ja suloinen poika.
Holman ja Kodakin tiet risteytyvät Viron Naissaaressa, jonne Holma menee tutkimaan perinnöksi saamaansa huvilaa. Kummankin perheessä on salaisuutensa. Miksi Kodakin äiti tappoi itsensä 18 vuotta sitten? Millainen mies Holman ihailema isoisä Iivari Liukkala loppujen lopuksi oli?
(Tammi)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.