Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
Sivupiirin käyttäjän arvio
5.2.2015
Jäähyväiset aseille on siis Ernest Hemingwayn kirjoittama romaani. Romaani on kirjoitettu 1929 ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Italiaan Caporetton taisteluun. Tämä taistelu käytiin italialaisten ja itävaltalaisten välillä. Romaanin päähenkilö on amerikkalainen Fredric Henry. Hän on vapaaehtoisena Italian armeijassa. Henry haavoittuu taisteluissa itävaltalaisia vastaan ja näin hän pääsee rakastumaan englantilaiseen sairaanhoitajaan, Catherineen, kenttäsairaalassa. Toivuttuaan Henry pyytää päästä takaisin rintamalle ja hän pääseekin. Myöhemmin Henry etsii Catherinen ja pakenee tämän kanssa Sveitsiin.
Ennakkoon tiesin kirjasta, että se on klassikko ja kirjoitettu maailmansotien välisenä aikana. Minulla ei ollut kirjasta oikeastaan mitään ennakko-odotuksia, sillä en ole ennen lukenut Ernest Hemingwayn kirjoja ja en tiennyt yhtään mitä oli luvassa. Kirja oli sopivan mittainen, joten sen jaksoi lukea ihan mielellään. Henkilökohtaisesti kirja oli melko osuva sillä pidän sotakirjoista ja hyvin kuvailevista kirjoista. Yleensä olen lukenut sotakirjoja, jotka ovat käsitelleet joko aikaa ennen maailmansotia tai sitten ainoastaan toista maailmansotaa joten sen takia tämä kirja oli hyvää vaihtelua.