Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

30.1.2015

Kirja aloittaa Kehä-nimisen trilogian, joka kertoo miehestä. Miehestä, joka pystyy matkustamaan kahden maailman välillä unissaan. Aina kun hän on toisessa maailmassa, hän luulee toisen olevan unta.

Mies on Thomas Hunter (Tom). Hän asuu siskonsa kanssa Yhdysvalloissa, Denverissä ja on kirjailija ja näyttelijä. Eräänä iltana, kun hän on kävelemässä kotiin, kun huomaa olevansa jahdattu aseistetuilla miehillä. Miehet ampuvat Tomia päähän, ja kaikki pimenee. Hän huomaa heräävänsä metsästä, jonka puut ovat mustia ja kuolleita. Vieressä on vettä, jonkinlainen lähde tai lampi. Puissa on punasilmäisiä, ilkeän näköisiä lepakoita. Veteen tahtoisi astua, mutta Tom jostain syystä tietää, ettei niin saisi tehdä.

Nukahtaessaan hän herää Denverissä ampumahaava päässään, ja pian siellä taas nukahtaessaan hän herää metsässä ja näin edelleen jatkuen, hän kiertää kehää.

Hän huomaa, ettei tämä toinen maailma olekaan pelkkää risuista metsää ja pahaatahtovia lepakoita. Siellä on myös muita ihmisiä, vihreä metsä ja paljon muuta, mistä hänen täytyy oppia. Siellä hän saa selville lisää toisen maailman tulevaisuudesta. Myös sen, että parin kolmen viikon päästä kaikki maapallon ihmiset ovat kuolleet. Voisiko joku uskoa tätä miestä, joka kertoo unistaan muille?

Kirjassa on parasta, kun ei tiedä itsekään aina, jos toinen maailma onkin totta, tai toinen vain. Se pistää miettimään itsekin. Molemmat maailmat jotenkin kuin heijastuvat toisistaan, mutta ei kuitenkaan ole varma, onko näin... Kirja myös sopii monenlaisille, siinä on rakkautta, taistelua, mysteereitä, kauhua, hieman kaikkea... Mielestäni kirja oli aivan huikea!