Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
Sivupiirin käyttäjän arvio
2.2.2015
(Sisältää spoilereita)
Punainen on joutunut keijujen valtakuntaan ja heti ensimmäiseksi hän hankkii itsensä ongelmiin. Samaan aikaan Tanya menee viettämään lomaa isoäitinsä luo kartanolle. Isoäiti on palkannut taloudenhoitajan nimeltään Nell ja tällä on papukaija. Papukaija karkaa ja Nell lähtee sitä etsimään metsään. Tanya, Walter ja Fabian lähtevät perään. Nell on joutunut keijupiiriin ja Walter joutuu piiriin mukaan. Walter törmää Punaiseen, eli Rowaniin, keijujen maailmassa. Päästyään vaarallisen Erakkonoidan kynsistä eroon, Punainen ja Walter lähtevät keijujen palatsille päästäkseen takaisin omaan maailmaansa, ja jotta Punainen saisi veljensä takaisin. Keijupalatsissa Rowanille annetaan haaste. Hänen tulee kerätä 13 amulettia takaisin koruun, jotta hän saisi pikkuveljensä ja vangiksi otetun Walterin takaisin. Rowan pääsee takaisin ihmisten maailmaan ja Tanyan ja Fabianin avulla he kokoavat amuletit yhteen. Amuletit ovat kuitenkin muuttuneet kirouksiksi ja niiden hankkiminen takaisin on hankalaa ja vaarallista. Punainen kuitenkin onnistuu tässä, mutta siitä keijut eivät pidä.
Kirjassa kulkee oikeastaan kolme tarinaa, ja ne kaikki kietoutuvat yhteen. Rowan kertoo erikseen tarinaa siitä, miten hänen veljensä katosi, mitä keijumaailmassa tapahtuu ja miten rinnakaistodellisuuden tapahtumat lopuksi sekoittuvat meidän maailmaamme.
Hahmot kasvavat ja heille annetaan enemmän syitä tehdä niinkuin he tekevät.
Lisäksi Rowanista paljastuu mielenkiintoisia asioita ja osa kysymyksistä jääkin auki. Kirja loppuu onnellisesti, mutta siihen jää kuitenkin matala pohjavire, joka ratkotaan seuraavassa kirjassa.
Tämä kirja on semmoinen, että se pitää melkein kertaistumalta lukea, koska vierii hyvin vangitsevasti eteenpäin. (Edis_ / Sivupiiri)