Keskustelu

TuomasA

22.7.2021

Tämä teos oli minulle mieltä rauhoittavaa luettavaa, todellista meditaatiorunoutta. Se ei tarkoita, että sisältö olisi huttua, siloteltuja ajatuksia, ei. Teoksen ajattelu on tarkkaa ja punnittua, mutta rauhallista, lempeääkin. Siinä on armollisuutta monelle taholle. Proosarunojen soljuvalla, liukuvalla lauseiden rytmillä on tärkeä osansa vaikutelmassa. Tällaisella runoudella on potentiaalia tavoittaa ”laajoja yleisöjä” – mitä se runon kontekstissa tarkoittaakaan – sillä ilmaisu on selkeää, tunnetasolla ymmärrettävää ja ihmisyydessään yhdistävää. Parhaimmillaan teksteissä kipinöi sanomisen rohkeus. Uskon, että erityisesti kokoelman ajatukset ystävyydestä koskettavat monia nyt, kun on yhä suosituksena pitää fyysistä etäisyyttä kanssaihmisiin.

”Tuntuu uutukaiselta, mutta saaren rannat eivät ole vieraita, kaikki me siirtelemme kivenlohkareita ja jokainen tarvitsee vuoren, tehtävän, jota kohti kulkea. Pienet maanvyöryt liikuttavat meitä.” (s. 18)

”Minulla on sellainen sydän. Minulla on tällaiset rajat. Soita minulle. Kirjoita taas. Haluatko teetä? Sinun silmistäsi tulee vettä. Mennäänkö yhdessä, meillähän on sama matka.” (s. 47)

”On kummallista olla tuntemattoman lapsenlapsi.” (s. 57)