Keskustelu

TuomasA

10.3.2020

Tekstuaalinen avaruuteni kietoutuu yhteen, ajattelin lukiessani Pauliina Haasjoen runokokoelmaa Promessa. Olen viettänyt syksyn kirjoittamalla taidenäyttelystä, jossa ihmisen ja ympäristön rajat häilyvät, lukenut aihepiiristä artikkeleita, esseitä, runoja, ja nyt Promessa laajentaa näitä kysymyksiä entisestään. Sen käsittelyssä sinkoudutaan avaruuteen ja tapahtumaketjuihin, jotka tuntuvat olevan runomuotoisia kuvauksia luonnontieteellisistä ilmiöistä, sellaisista, joita on totuttu kuvaamaan numeroin ja yhtälöin. Maailma näkyy jokapäiväisen ihmeellisenä, ja teos uskaltaa kysyä suuria: “Mistä täydellisyyden sanaa voikaan käyttää, kun epätäydellisyys sopii kuvaamaan kaikkea?” (s. 9)

Haasjoki koettelee runoissaan ympäristöä ja ihmistä kielen ja ajatuksen rajamaille asti. Suorasanaisemman ja tieteellisemmän kuvauksen hän lienee saanut purettua esseekokoelmaansa Himmeä sininen piste, jota odotan myös kovasti luettavaksi. Promessa ei päästä helpolla; luin suuren osan teoksesta lähijunamatkoilla, ja ajatuksen katkeileminen kyydistä nousemisiin vaikutti tässä tapauksessa erityisen hankaloittavalla tavalla lukemiseen. Myös stressaantunut olo vaikutti. Kun olin nukkunut hyvin ja saanut pahimman taakan tällä viikolla ulos päästäni, pääsin myös syvemmälle runoihin, pystyin sisäistämään ne paremmin, vaikka en olisi “ymmärtänyt”. Uskon, että tämä on sellainen kirja, josta saa irti uusintalukemisilla enemmän. Haasjoen kieli liikkuu konkreettisella tasolla sekä arkipäiväisen elämämme yksityiskohtien että kosmisten mittakaavojen kuvauksessa. Omien kulloistenkin mielenliikkeiden vaikutus on suuri siinä, miten asioiden kuvat yhdistyvät tunnetasoon. “– – ja toisaalta hän haluaisi tehdä jotakin paraabelille / joka uhkaa temmata hänet ylös, yläilman syvyyksiin / lentoon, joka ei pysy lentoradassa vaan kiihtyy / siitä ikävästi läpi, kuin viiva joka syöksyy pisteen läpi” (s. 19)

Vaikka puheeni haasteellisuudesta saattaa vaikuttaa pelottavalta, suosittelen runojen ystävää tarttumaan Promessaan pelkoa vailla. Kirja kiihdyttää ajatuksia ja saa aistimaan ympäröivän todellisuuden tarkemmin. Kieli on nautittavan varmaa, täsmällistä. Tulee samanlainen olo kuin kuunnellessa erityisen luotettavaa puhujaa.

“Syvässä jokilaaksossa vuoret puristuvat ympärille / ja on turvallista / syvällä pimeässä yössä kaksi valtavaa päivää kaartuu / molemmilta puolilta ylle.” (s. 51)