Keskustelu

TuomasA

25.9.2019

Jukka Laajarinteen romaani Pinnan alla pimeä on keitos, joka sisältää jännitystä, spekulatiivista fiktiota, kauhun häivähdyksiä, psykologiaa ja ihmissuhdekipuiluja. Terapeuttikuvio toi alussa mieleen Laura Lindstedtin tänä vuonna ilmestyneen Ystäväni Natalian, mutta Pinnan alla pimeä lähtee nopeasti hyvin erilaisille kierroksille, ja yksilöiden ongelmat laajenevat maailmanlaajuisiksi. Uhka liittyy uniin, joita eri ihmiset näkevät merestä ja hukkumisesta. Romaanikerrontaa täydentävät jaksot toisen päähenkilön tietokirjasta. Juoni vetää kirjaa eteenpäin tiivistyvän uhan myötä. Ihmissuhdekuviosta en saanut niin paljon irti. Kerronnallisesti on hyvä, miten lukija saa täydentää kertomatta jätettyä, eikä kaikki tyhjene lopussakaan. Teos toimi minulle kesäkirjana ihan hyvin.

"Hän riisui minut alastomaksi, ei sillä tavalla kuin ilmaus tavallisesti ymmärretään, vaan niin, että hän näki. Olin piinallisen tietoinen hieman liian isosta nenästäni, käsieni liikkeistä kun kirjoitin tai käänsin sivua, jopa jalkaterieni ja varpaiden levottomasta vääntelehtimisestä." (s. 16)