Faabeli on lyhyt, vertauskuvallinen, tavallisesti runomuotoinen eläintarina tai -satu, jolla on useimmiten opettavainen tarkoitus.
Faabelien lopussa on yleensä tarinan moraalin pelkistävä sananlaskunomainen loppulause, epimythion. Esimerkiksi Aisopoksen faabeli "Susi ja aasi" päättyy epimythioniin (suom. Marja Itkonen-Kaila): "Ne jotka ovat säätävinään oikeudenmukaisia lakeja, eivät itse noudata säädöksiään vaikka soveltavat niitä muihin." Eläimet toimivat faabeleissa ihmisten tapaan edustaen erilaisia inhimillisiä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia: kettu on viekas, leijona on jalomielinen, jne. Usein faabeli opettaa, että ylimielisyys, teeskentely, ulkokultaisuus jne. saa rangaistuksensa. Toisaalta saatetaan näyttää myös se, että hyvä voi joutua tappiolle.
Faabeleita esiintyy jo muinaisegyptiläisessä ja -intialaisessa kirjallisuudessa. Kreikkalainen Aisopos (500-l. eKr.) on lajin ensimmäinen suuri klassikko. Hänen nimeensä liitetyt roomalaisten Phaedruksen ja Babrioksen välittämät tarinat ovat aikojen kuluessa tulleet laajalti tunnetuiksi kautta Euroopan ja tuottaneet paljon mukaelmia. Keskiajalla Aisopoksen tarinoita hyödynnettiin kouluopetuksessa. Keskiajan merkittävin faabelikirjailija on Marie de France, joka vuoden 1200 paikkeilla laati kaikkiaan 102 runofaabelia. Myös ranskalaisen klassismin ja valistuksen aikakaudella faabeli oli suosittu, koska opettavaisuus sopi 1600–1700-luvun valistusajatteluun. Huomattavimpiin lajin edustajiin kuuluivat ranskalainen Jean de La Fontaine (1621–1695) ja venäläinen Ivan Krylov (1769–1844). La Fontainen kahtenatoista kirjana julkaistu Fables (1668–1694, suom. valikoima Eläintarinoita) sisältää lyyris-tunnelmallisia faabeleita, kun taas Krylovin teoksessa Basni (1809, Faabeleita) korostuu satiirinen realismi ja suorasukaisuus.
Suomalaisen faabelirunouden merkittävimmän edustajan Lauri Pohjanpään (1889–1962) tunnetuimpia runoja ovat "Harakanpesä" ja "Jänikset". Runossa "Sirkkujen kongressi" (Sininen hämärä, 1933), jonka etäisenä esikuvana lienee Geoffrey Chaucerin The Parliament of Fowls (n. 1382), voi nähdä kritiikkiä Kansainliiton saamatonta toimintaa kohtaan; runon "kanahaukka" voisi olla Hitler tai jokin muu diktaattori:
- Ne pienet, pienet sirkut
piti suuren kongressin
ja päättivät kaikin äänin
ihan yksimielisin:
- – Pois metsästä vaino, riita
ja kaikilta kynnet pois!
Nyt eletään rakkaudessa
kuin veljiä kaikki ois!
- Ja niin metsään tullut varmaan
olis rauha ja rakkaus kai...
Mut yhtenäinen päätöslaulu
kanahaukan sinne sai.
- Se tuhahti nenäänsä. Sitten
se suhahti parvehen:pääsirkun söi päivällisekseen
ja – sen suuren päätöksen.
1900-luvun kuuluisimpia proosamuotoisia faabeleita on englantilaisen George Orwellin Animal Farm (1945, Eläinten vallankumous), jota on luettu satiirina totalitaarisesta valtiosta.
Lisätiedot: Latinan fabula = tarina, näytelmä, satu, juttu
Lähde:
Tieteen termipankki 19.11.2014: Kirjallisuudentutkimus:faabeli.
(Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:faabeli.)
