Mervi Heikkilä: Lastenruno - lyhyt johdanto

Suomalaisen lastenrunon historia on melko pitkä. Vanhimpia lastenloruja ovat
Kantelettaren lorut. Ne on kirjoitettu kalevalaiseen runomittaan.

Lasten taidelyriikkakin syntyi jo 1800-luvulla. Ensimmäisiä lastenrunoilijoita olivat
Zachris Topelius, joka kirjoitti ruotsiksi, sekä Julius Krohn, joka kirjoitti suomeksi
nimellä Suonio.

Näiden kirjailijoiden runoille on ominaista opettavuus ja kasvattavuus, mutta ne
sisälsivät myös hienoja luontokuvauksia.

Sama suuntaus jatkui 1900-luvun puolella. Vuosisadan alun merkittävimmät
lastenrunoilijat Immi Hellén ja Alli Nissinen olivat molemmat opettajia. Runojen
aiheena olivat usein koti, koulu, luonto ja uskonto.

1920-luvulla joukkoon liittyi Lauri Pohjanpää, joka kirjoitti faabelirunoja eli opetta-
vaisen eläintarinan sisältäviä runoja.

Lastenruno uudistui radikaalisti vasta 1950-luvulla, kun Kirsi Kunnas julkaisi koko-
elman ”Tiitiäisen satupuu”. Kokoelma laajensi lastenrunouden aihepiirejä, siinä oli
englantilaisvaikutteista nonsense-henkeä ja runot olivat monimerkityksisiä. Kunnas
uudisti myös perinteisiä runomittoja, mutta säilytti lastenrunon riimillisyyden. Tiitiäisen
satupuusta tuli heti lastenrunouden klassikko.

1960- ja 1970-luvuilla lastenrunoutta ilmestyi aika vähän eikä runoja ja loruja enää
juuri julkaistu aapisissa ja lukukirjoissa.

Kirsi Kunnaksen lisäksi lapsille kuitenkin kirjoittivat runoja Marjatta Kurenniemi, Kaija
Pakkanen sekä ruotsinkielinen Bo Carpelan. Kaarina Helakisa aloitti runotuotantonsa
1960-luvulla. 1970-luvulla uransa lastenrunouden parissa aloittivat myös Pia Perkiö
sekä Ilpo Tiihonen.

1980-luvulla suunta muuttui. Lastenrunoutta alettiin julkaista ja esittää enemmän.
Lastenrunoilijoina debytoivat sellaiset merkittävä tekijät kuten Leena Laulajainen,
Hannele Huovi Jukka Itkonen sekä Tuulia Aho.

90-luvulla lastenlyriikkaan vakiintuivat myös riimittömyys ja vapaa mitta. Runoja alettiin
kohdentaa tietylle ikäryhmälle, kuten murrosikäisille tai vauvoille ja heidän vanhem-
milleen. Vuosikymmenen uusia lyyrikkoja olivat Tuula Korolainen, Tittamari Marttinen,
Eppu Nuotio sekä Jukka Virtanen.

2000-luvulla lastenrunoudella menee kohtuullisen hyvin. Kotimaisia kokoelmia julkaistaan
20-30 kappaletta vuosittain. Uusia tekijöitä ovat esimerkiksi Laura Ruohonen, Maria
Peura ja Vesa Löhönen. Myös Mari Mörö aloitti oman lastenrunotuotantonsa
vuosituhannen vaihteessa. Kaija Pispa joka oli jo aikaisemmin debytoinut Kaija Löytyn
nimellä, jatkoi kahden kokoelman voimin lastenrunoiluaan 2000-luvulla.

Tänä päivänä lastenrunon tyylisuuntia ja aiheita on paljon. Lastenrunoista löytyy
huumoria ja tunnetta, kieli-ilottelua, anarkiaa ja filosofista pohdintaa. Aihepiirejä ovat
esimerkiksi koulu, koti, luonto, ystäväpiiri, ihmissuhteet, leikit, lemmikit ja kauhu. Myös
muotokieli on runsasta. Lastenrunot voivat olla perinteisen tasarytmisiä, riimillisiä,
niissä voi olla nonsensevaikutteita, vapaa mitta tai ne voivat olla proosarunojakin.
Uskonnollista runoa julkaistaan edelleen ja sen tekijöitä ovat esimerkiksi Pia Perkiö ja
Anne-Mari Kaskinen.

Ulkomaista lastenlyriikka sen sijaan suomennetaan edelleen niukasti. Tarjonta on pääasiassa ulkomaisten riimikuvakirjojen varassa.

Mervi Heikkilä

Lähteet:

Koski, Mervi: Kotimaisia lastenlyyrikoita, BTJ-kirjastopalvelu: 2003

Pieni suuri maailma, toimittaneet Liisi Huhtala, Karl Grunn, Ismo Loivamaa ja Maria
Laukka, Tammi: 2003

Kirjaseikkailu, toimittanut Tuula Korolainen, Tammi: 2001, artikkeli: Korolainen, Tuula:
Tuulen sello soittaa jo

Teksti julkaistu alunperin Runoraitti-sivustolla ja Okariinossa. 
Siirretty Kirjasampoon 10.2.2016.