Ritva Toivolan kirjailijavierailu - Jättimustekala

Kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti muumit vaeltavat kuivuneen meren poikki ja mennessään tutkimaan haaksirikkoutuneen laivan ruumaa he kohtaavat siellä syvänmeren kauheimman hirviön, jättimustekalan. Niiskuneiti säikäyttää mustakalan tiehensä suuntaamalla valonsäteen sen silmiin peilinsä avulla.

Kun luin kirjaa lapsena, ajattelin, että onneksi Suomen järvissä ei ole rumia ja pitkälonkeroisia mustekaloja. Pelkäisin sellaisia varmasti aivan kauheasti.

Vähän aikaa sitten olin lomalla etelässä. Hotellini parvekkeelta avautui näkymä uimarannalle ja suurelle lämpimälle merelle. Iltapimeässä läheisellä aallonmurtajalla vilkkui taskulamppujen valoja. Siellä oli kalastajia, jotka olivat pyydystämässä kivien kolohin piiloutuneita pikku mustekaloja. Aamulla he myivät saaliinsa torilla ja mustekalat valmistettiin ruoaksi.

Mietin itsekseni, että kauempana merellä oli syvänteitä, joissa varmaankin asui myös suuria mustekaloja, sellaisia kuin muumit seikkailuissaan kohtasivat. Onneksi niitä ei kuitenkaan ollut lähellä rantaa.

Mutta sitten eräänä aamuna näein, että jättimustekala olikin ryöminyt merestä uimarannalle ja pitkin hiekkaa aivan hotellini parvekkeen alapuolelle. Hui, olipa se kamala!

Ajattelin, että kukaan ei varmaan usko, jos en ota kuvaa mustekalasta. Niinpä juoksin hakemaan kameran ja sain kuvan otetuksi.

Jättimustekala ei ollut oikea. Joku oli yöllä tehnyt sen hiekasta. Päivän aikana hiekkamustekala rikkoutui rantaa siivoavien koneiden pyörien alle. Vahinko, sillä se oli tosi hieno. Näin kävi kaikille uimarannalle tehdyille hiekkaveistoksille ja lasten rakentamille hiekkalinnoille. Ne kestivät vain päivän ennen kuin vuorovesi, ihmiset tai koneet hajottivat ne.

- Ritva Toivola

Teksti julkaistu alunperin Okariinossa, julkaistu ja päivitetty viimeksi 23.8.2010.
Siirretty Kirjasampoon 10.2.2016.