Mervi Koski: Hirviöitä - onko heitä?

Jo tuhansia vuosia sitten hirviöt ovat kansoittaneet maailman kotiutumalla ilmaan, veteen ja metsän siimekseen, mutta se ei riitä niille. Ne ovat majoittuneet ihmisen mielen syvimpiin sopukoihin asti, missä ne kaivavat esiin salaiset pelot ja tunkeutuvat painajaisiin. Ne ovat arvaamattomia ja oikukkaita. Esimerkiksi Feeniks-linnun uskottiin sytyttävän itsensä tuleen eikä kukaan tiedä syytä moiseen. Joillakin on kyky muuttaa jatkuvasti muotoaan. Itämainen lohikäärme voi olla viiden lehmän tai pienen silkkimadon kokoinen tai kokonaan näkymätön.

Hirviöt herättävät pelonsekaista ihastusta. Kun lukee basiliskista, voi aivan tuntea niskassaan sen myrkyllisen löyhkäävän hengityksen. Heikoimmat pyörtyvät pelkästä henkäyksestä. Kylmät väreet saavat ihon kananlihalle ja kohta iskee mieleen nimetön kauhu siitä, että luvassa on jääkylmää kyytiä. Vaikka kalmanhaju leijuu ilmassa, tulee tarve kurkistaa yhä uudelleen kirjan kansien väliin. Lukija jää koukkuun ja tunnustautuu lopulta hirviöfaniksi. Keskiyön aikaan kuutamon valossa mielikuvitus lähtee laukkaamaan mieltä kalvavien kysymysten parissa. Onko hirviöitä oikeasti olemassa? Mistä ne ovat saaneet alkunsa?

Kauhukabinetti

Tietosanakirjat määrittelevät hirviöt petomaisen vaarallisiksi, luonnottomiksi olennoiksi. Hirviöiden maailma on kuin kauhukabinetti. Taruolennoissa on usein sekä eläimellisiä että inhimillisiä piirteitä. Miehillä on hevosen takapää ja naisilla käärmeen pyrstö. Jotkut hirviöt ovat kauheaa katsottavaa, jotkut pelottavat pelkästään erilaisuudellaan. Huippuvaaralliset olennot hotkivat kasapäin ihmislihaa ja juovat verta. Osa hirviöistä on syntynyt pelkästä väärinkäsityksestä. Kylmissään sudentaljaan pukeutunutta ihmistä on luultu ihmissudeksi. Jos ei ole koskaan nähnyt hevosta kiitämässä ratsu selässään, voi hyvin kuvitella outoa ilmestystä kentauriksi, jolla on miehen ylävartalo ja hevosen alavartalo.

Huijauksen makua

Toisinaan yleisölle on esitelty huijauksen tuotteita hirviöinä. Yksisarvinen ilmestyi eläinaiheisiin tietokirjoihin n. 400 eKr., kun kreikkalainen historioitsija Ktesias tiesi kertoa villieläimestä, jolla oli parantavia voimia sarvessaan. Siitä valmistetun pulverin uskottiin ehkäisevän ja parantavan tauteja. Ihmejauhetta myytiin apteekeissakin, kunnes joku lörppösuinen apteekkari paljasti viimein salaisuuden. Huijausrohto oli valmistettu sarvivalaan torahampaasta. Paljon lujemmin noihin aikoihin kuitenkin uskottiin yksisarvisen olemassaoloon kuin Atlantin valtameressä uiskentelevaan valaaseen, jonka koirailla oli sarvimainen syöksyhammas.

Bigfoot eli isojalka vilahtelee jo Amerikan alkuasukkaiden, intiaanien, kansantarinoissa. Harva on kuitenkaan nähnyt Yhdysvaltojen omaa lumimiestä, vaikka sen jalanjälkiä on löytynyt runsaasti. Roger Patterson kuvasi vuonna 1967 Isojalan, mutta filmi sai ristiriitaisen vastaanoton. Hirviöistä otetut valokuvat on näpsäytetty yleensä kaukka ja siksi ne ovat epäselviä.Yhdysvaltalainen yrittäjä Ray Wallace teki asian tiimoilta pikku pilan. Vuonna 1958 hän pyysi ystäväänsä tekemään suuret puiset sandaalit. Ne jalassa hän tepasteli öisin yrityksensä lähistöllä Kaliforniassa pelotellakseen varkaat pois. Maansiirtokoneen kuljettaja ilmoitti jalanjäljistä lehteen. Tarina kiehtoi ja juttu levisi. Kohta havaintoja suorastaan tulvi lehtiin. Vasta paljon myöhemmin Wilsonin sukulaiset ilmoittivat asian oikean laidan.

Tiede ja taruolennot

Tiedemiehille hirviöt ovat kautta aikojen aiheuttaneet päänvaivaa. Vielä 1700-luvulla kirjoitettiin tieteellinen artikkeli, jossa pahoiteltiin, että sellainen peto kuin vampyyri kuului luomakuntaan.

1100-luvulta alkaen norjalaiset merimiehet ovat kertoneet jättiläismäisistä Kraken-merikäärmeestä, joka aika ajoin nousee syvyyksistä, kietoo laivan mastot lonkeroihinsa ja murskaa laivan. Kapteenit ja merimiehet ovat kivenkovaan vannoneet nähneensä niitä, mutta juttuja on pidetty tuulesta temmattuina. Oli melkoinen yllätys, kun 1900-luvun lopulla selvisi, että kysymyksessä oli mustekala, jättiläiskalmari. Se on pari tonnia painava mustekala, jolla on lautasen kokoiset silmät ja pyyntilonkerot voivat olla 14 metriä pitkiä.

Lohikäärmeiden olemassaolo on askarruttanut myös syvästi tiedemiehiä. Nämä saurusmaiset siipiniekat olivat keskiajalla pelätyimpiä olentoja maailmassa. Kun länsimainen lohikäärme liihotti nälissään paikalle, se tiesi kahnauksia. Tuo puhekykyinen hirviö vaati mielellään neitoja syötäväkseen ja ritarit saivat tosissaan taistella niitä vastaan keskellä tulenlieskoja ja savua. Tutkimusmatkailija Marco Polo on vannonut törmänneensä 1200-luvulla Kiinan matkallaan lohikäärmeeseen. Vielä 1700-luvulla niistä kerrottiin jopa tietosanakirjoissa ja karttoihin oli merkitty niiden asuinalueita. Lohikäärmeiden luurankoja löydettiin ja luita oli myynnissä, mutta myöhemmin ne osoittautuivat härän luiksi.

Tarinoita jättiläislinnuista on kiertänyt maailmalla iät ja ajat, mutta niiden olemassaoloon on suhtauduttu varauksella. Pitkään ajateltiin, että jättilinnut ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta viime aikoina on tieteellisissä artikkeleissa kerrottu, että esimerkiksi ukkoslintuja on ollut olemassa. Vuonna 1872 Julius Haast löysi Haastinkotkan, joka painoi 500 kiloa ja söi 180 kiloa painavia moalintuja. Nämä tipuset kuolivat 1500-luvulla sukupuuttoon. Hirmulintujen historia ulottuu kauas 55 miljoonan vuoden taakse. Pikkusirkuttajiin tottuneen on vaikeaa tajuta, että linnut ovat joskus olleet pienen lentokoneen kokoisia siivekkäitä. Lentoonlähtö oli työlästä, koska se vaati melkoista vauhdinottoa, mutta ilmaan päästyään ne liitivät taitavasti.

Meriselityksiä vesihirviölle

Kuuluisin vesihirviö on ilman muuta Skotlannissa Loch Nessin järvessä majaileva Nessie. Kerrotaan, että jo vuonna 565 apostoli Pyhä Columba ajoi loitsullaan pintaan kurkistelemaan nousseen otuksen takaisin syvyyksiin. Lontoolainen lääkäri Robert Wilson onnistui vuonna 1934 näpsäyttämään kamerallaan hirviöstä ensimmäisen valokuvan, joka pääsi jopa Illustrated London News –lehteen. Jotkut tiedemiehet ovat päätyneet siihen, että Nessie on harvinainen vesieläinlaji, joka on jäänyt henkiin muinaisilta ajoilta. Sitä on pidetty myös valtavana vesiliskona, jättiläismatona ja jättiläisankeriaana.

Viime aikoina on päädytty selitykseen, että pelottava otus olikin sirkusnorsu. Sirkusseurueet kulkivat aikanaan lähistöllä sijaitsevaan Invernessin kaupunkiin Loch Ness –järven kautta. Eläimet jaloittelivat rannalla ja kylpivät vedessä. Kun norsut polskivat vedessä, niistä näkyi kärsi, korvat ja päälaki eikä kaula ja pää kuten julkisuutta saanutta valokuvaa on tulkittu. Kun hirviö ilmestyi lehtien otsikoihin vuonna 1933, eräs sirkuksen johtaja tarjosi reilua palkkiota sen pyydystäjälle. Lupaus oli helppo antaa, koska tirehtööri tiesi hirviöhuhun alkuperän. Vuonna 1994 kerrottiin, että tuo Wilsonin ottama kuva oli väärennös. Taitava pienoismallien rakentaja Christian Spurling oli tunnustanut juuri ennen kuolemaansa, että hän oli rakentanut vedessä kyhjöttäneen hökötyksen, joka oli kiinnitetty leikkisukellusveneeseen. Tähän asti kaikki selitykset on kyseenalaistettu.

Modernit monsterit

Hirviöt pysyvät sitkeästi mukana nykyajan elämänmenossa. Ne yllättävät muodikkuudellaan. Netistä löytyy pitkiä luetteloita niistä. Löytyypä sieltä kokonainen monsterologia-tiedostokin. Monet hirviöt ovat karanneet kirjan kansien välistä sarjakuviin ja valkokankaalle elokuvien kauhutähdiksi. Ne seikkailevat edelleen kertomuksissa ja taruissa, mutta myös tietokonepelien pahoina henkinä. Hirviöt ovat näyttävästi esillä, mutta jos lähtee etsimään niitä, voi olla melko varma, ettei niistä näy jälkeäkään.

Mervi Koski

Tietoja ja otteita teoksesta:
Mervi Koski
Hirviökäsikirja
Kuv. Laura Valojärvi
Karisto (ilmestyy syksyllä 2010)

Teksti julkaistu alunperin Okariinossa, julkaistu ja päivitetty viimeksi 28.1.2010.
Siirretty Kirjasampoon 10.2.2016.