Ilpo Tiihosen runoilijahaastattelu - Kahdeksan kimuranttia kysymystä

 

syntymävuosi: 1950

asuinpaikka: Helsinki

perhe: 4 poikaa

 

Kouluaikana teimme kaverien kanssa omia lehtiä; kirjoitin kaikenlaista. Vasta lukion jälkeen kiinnostuin kirjoittamaan runoja. Osallistuin NVL:n kirjoituskilpailuun ja sain kunniamaininnankin. Vähitellen opiskelun ja muun työn ohessa kirjoitin enemmän ja enemmän. Sitten lähetin jo nipun kustantajalle - se tuli takaisin. Mutta toisella tai kolmannella yrittämällä kustantamo kiinnostui - ja esikoiskirja 'Sarkunmäen palo' ilmestyi 1975.

 

Lasten täytyy saada paljon. Kirjallisuudelta saa.

 

ensin pikku muistiinpanoina lapuille farkkujen vasempaan takataskuun. Ehkä vain yksi sana ensin, kipinä. Sitten niitä ihmettelen ja jos joku alkio innostaa, alan vähitellen kirjoittaa sen ympärille lisää. Näin siitä saattaa syntyä valmis runo. - Tärkeää on katsella ympärilleen, nähdä ihmisiä ja mitä tahansa ilmiöitä. Myös lukeminen on kirjailijan työtä.

 

Kun kävelen kotoani Kalliosta alamäkeä Hakaniemen torille näen aina uutta ja ihmeellistä. Toinen tärkeä kulkureitti on maaseudulla Lohjansaaressa, kun kävelen muutaman sadan metrin matkan venerantaan, siellä ihmeet ja yllätykset ovat aivan toisenlaisia kuin kaupungissa.

 

Kaikissa hyvissä runoissa on jotakin yllättävää.

 

Ei voi olla runoilija jos ei rakasta kieltä. - Itse kirjoittaessani jonkun verran ehkä pohdinkin, mutta etenkin leikin. Joskus leikin kielellä kuin palikoilla, joskus leikin olevani kuvataiteilija tai säveltäjä. Tai muusikko: rumpali!

 

Antero Vipuliini, maailmanmatkaaja.

 

Pablo Neruda: Andien mainingit (suom. Pentti Saaritsa). Kaikenikäiset voivat saada paljon näistä muhkeista, värintäyteisistä ja aistillisista runoista.

 

Antero Vipuliini ja taikatakki. 1977 Gummerus.

Ei-Kaj Plumps: hyppyjä Helsinkiin. 1989 WSOY.

Jees ketsuppia!. 1999 WSOY.