Piirtoja
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1968
Teosarvio
Kulttuurikulkuri vaeltaa näissä runoissa suunnitteluvirastosta tie- ja vesirakennuspuolelle, keskustelee tieteestä, taiteesta, naisen polvesta. Piirto on taitava mielipiteiden kuvittaja. Runot ovat hyvin tehdyt, herättävät hymyä, aggressiivisuutta ja mietiskelyä niin kuin tarkoituksen voisi kuvitella olevankin. Luettua tunnelma on kuitenkin kuin kylvystä tulleen, väsähtänyt paljosta piirtelystä. Tämä maa on valmis omaksumaan korkeamman kulttuurin kuin voi saada, sanoo Piirto. Sitäkö yrittävät myös Piirron aivovoimistelut, viittaukset mytologisiin henkilöihin, Nalle Puhiin. Fargukseen?