Suutarikin, suuri viisas

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1961

Teosarvio

”Hän tietää vain, ei luule, / ei mitään muuta kuule: / On tyyntä ellei tuule.” Viidan runoissa ei luulla: ne ovat selkeitä, useimmiten lyhyitä, täsmällisiä ja ytimekkäitä. Suurin osa runoista on mestarillisesti käytettyä kansanrunon mittaa, mutta mukana on myös uudemman kansanlaulun innoittamia, vähin sanoin paljon ilmaisevia säkeitä. Viidan uudessa kokoelmassa ei ole samaa riimi- ja rytmiloistoa kuin edellisissä; silti se ei merkitse köyhtymistä vaan pikemminkin laajentumista. Kirjan proosa on toteavaa, tavallaan määrittelevää. "Kaikki matkat kävellään askelen varassa", Viita toteaa ja tietää.