Hopeahaukka
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
12/1978
Teosarvio
Vanhan ja varakkaan kilpa-ajomiehen nuori leski rakastuu perinnöttä jätettyyn poikapuoleensa vastoin ulkopuolisten varoittelua. Ja siitä lähtien sekä lesken että niiden kilpa-ajojen vaiheissa, joihin osallistuu Hopeahaukka, lesken uljas voittaja-ainesta omaava ori, on uhkaa ja väkivaltaista kuolemaa lähes joka käänteessä. Väsyttävän monimutkaisen juonen logiikkaa ei kirjan väentungoksessa ja vauhdissa jaksa ryhtyä edes arvailemaan, mutta dramaattisen kiihdytyksen loppua kohti tämä ylen runsaasti viihdettä tuottava tekijä totisesti osaa aina päätöksen yllätystekijöitä myöten.